Kuten vuosien mittaa on havaittu, keskustelu susista ei aina pysy asiallisen mielipidevaihdon rajoissa. Tunteet tuppaavat toisinaan ohjaamaan kommentointia niin, että faktat saattavat unohtua. Kun keskustelija käy kierroksilla, ylilyöntejä sattuu ja järkiajattelu unohtuu. Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että asiattomia heittoja voi kuulla riippumatta siitä, kummalla puolella susikinaa huutelija totuuksiaan tarjoaa.
Kalannin seudun ja Vakka-Suomen riistanhoitoyhdistysten alueelle perustetaan susikannan hoitosuunnitelman mukainen reviiriyhteistyöryhmä (V-SS 19.11.). Kyseessä ei ole uusi keksintö, sillä Suomessa toimii jo kolmisenkymmentä vastaavanlaista työryhmää. Nyt Vakka-Suomessa ollut yhteistyöaukko täyttyy.
Idea on mainio: kutsutaan muutaman kerran vuodessa eri sidosryhmien edustajat keskustelemaan paikallisesta susitilanteesta. Jos sivistyneiden ihmisten palaveri ei mene räyhäämiseksi, niin jokainen voi kenties jotakin oppia ikään kuin vastapuolen ajatuksista.
Juuri yhteistyöryhmän kokoonpanon monipuolisuus kuulostaa hyvältä. Kun saman pöydän äärelle istahtaa väkeä vaikkapa metsästäjistä, maataloustuottajista, luonnonsuojelijoista, koululaisten vanhempainyhdistyksistä ja kunnista, niin laajaa näkemystä luulisi syntyvän.
Varsinais-Suomen metsissä on niin runsaasti herkkuruokaa tarjolla, ettei vierekkäisten susireviirien muodostuminen ole mitenkään kummallista. Tämä on johtanut siihen, että Varsinais-Suomen susitiheys on koko maan suurin.
Varmasti monet jo kaipaavat kannanhoidollisen metsästyksen sallimista. Jos tähän päädytään sillä perusteella, ettei suomalainen susikanta ole uhattuna, niin Varsinais-Suomesta voisi lähettää sellaista viestiä, että mahdollisessa metsästyksessä otettaisiin huomioon kunkin maakunnan tilanne.
Luultavasti monen ajatusmalli kulkee jotenkin näin: susi kuuluu Suomen luontoon, mutta silloin pitäisi olla keinoja käytössä, kun peto alkaa jolkotella ihmisten ilmoilla.
Vesa Penttilä