Tämän päivän lehdessä kerrotaan Susilife-hankkeen pyrkimyksistä kerätä tietoa susista, jotta kantaa pystytään arvioimaan tarkemmin, sekä kehittelyssä olevista keinoista, joilla ennaltaehkäistään susivahinkoja kotieläintiloilla.
Hankkeen päätavoite, päästä kohti ihmisen ja suden rinnakkaiseloa, on aihe joka saa aikaan voimakkaitakin mielipiteitä suuntaan ja toiseen.
Oltiin Vakankin alueelle asettuneista susista sitten mitä mieltä tahansa, niistä kerättävä tieto on aina hyödyksi.
Luotettavan tiedon saamiseksi tarvitaan paljon jalkatyötä, käytännössä vapaaehtoisen työn tekijöitä.
Vuosittaisessa suden ulosteiden keräämisessä DNA-näytteitä varten on pyyntöjä osoitettu myös tavallisille luonnossa liikkujille. Varsinais-Suomesta kerättiin juuri päättyneellä kaudella yli 200 näytettä, mitä voi pitää hyvänä, koska enemmän niitä kertyi vain Pohjois-Karjalan riistakeskuksen alueelta.
Toinen kanava, jonka kautta tavallisilla kansalaisilla on mahdollisuus toimittaa tietoa tutkijoille, ovat petoyhdyshenkilöt. Heidän varmentamiaan havaintoja käytetään riistahallinnossa ja viranomaistyössä, ja ne muodostavat keskeisen perustan susikantaa arvioitaessa.
Vuodesta 1978 toimineessa petoyhdyshenkilöverkostossa on vapaaehtoisia lähes 2500. Lisää kuitenkin tarvitaan, jotta havaintoja saataisiin kattavasti, ja yksittäisten henkilöiden työtaakka kevenisi.
Perinteisesti on ehkä ajateltu homman kuuluvan vain metsästäjille, mutta kyllä yhdyshenkilöiksi voivat kouluttautua myös muut luonnossa aktiivisesti liikkuvat. Toivottavasti heitä myös tehtävään nimetään.
Kotieläinten suojaamisen uudet menetelmät ovat kehittelyssä, eikä hankkeessa varmaa tietoa vielä ole tarjolla.
Petoaidoissa on heikkoutensa ja karkottimien tehokkuutta ei ole pystytty todentamaan, kun ei ole saatu riistakamerakuvaa siitä, miten pedot niihin oikeasti suhtautuvat. Mutta kiitos laitteita testaavien eläintilojen, ehkä ne parhaat ratkaisut muutamien vuosien kuluessa löytyvät.
Sari Honkasalo