Elämme historiallisia aikoja. Eri puolille maata perustetut hyvinvointialueet ovat toiminnassa kolmatta päivää. Vuositolkulla jahkailtu poliittinen ratkaisu siirsi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut kuntien ja kuntayhtymien vastuulta kuluneen fraasin mukaan leveämmille hartioille.
Viime vuoden tammikuun aluevaltuustovaaleissa Vakan alueelta valittiin uuteen maakunnalliseen 79-jäseniseen päätöksentekoelimeen 14 poliitikkoja. Tulosta voidaan pitää jopa yllättävän hyvänä, sillä ennakkoarvioinneissa monelle varsinaissuomalaiselle kunnalle povattiin varsin karua kohtaloa, sillä turkulaisten ehdokkaiden uskottiin saavuttavan jopa enemmistöaseman. Pienemmissä kunnissa äänten keskittäminen oman kylän ehdokkaalle onnistui kuitenkin niin, että Vakan alueella vain Kustavi ja Vehmaa ovat ilman omaa aluevaltuutettua.
Kokonaan toinen asia on se, millainen mahdollisuus vaikuttamiseen on yhden kunnan yksittäisellä valtuutetulla. Aluevaltuustossa toimitaan pitkälti puolueryhmissä, joten oman kotikunnan paikallisetujen ajaminen voi olla hankalaa. Lisäksi aluevaltuustossa kuntaraja-ajattelu pitäisi häivyttää ja päätöksiä olisi tehtävä maakunnallisten intressien perusteella.
Varsin yleinen pelko tai luulo lienee se, etteivät kaikki nykyiset palvelupisteet säily siinä vaiheessa, kun hyvinvointialueet ryhtyvät pohtimaan toimintojen tehostamista. Näin tuppaa ajan myötä käymään, kun isompiin yksiköihin siirrytään. Esimakua antoi jo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten yhteinen perusturvakuntayhtymä Akseli, jossa runsaassa vuosikymmenessä suljettiin Lemun, Askaisten ja Mietoisten toimipisteet.
Pikkukunnan aluevaltuutettua ei käy kateeksi, kun oman kotikylän palvelupistettä ryhdytään lakkauttamaan tai tarjontaa supistamaan. Toki muodon vuoksi voi pullikoida vastaan, ellei sitten ryhmäkuri sanele tiukkoja käyttäytymissääntöjä.
Tuskin kukaan vielä tietää, millaiseksi Varsinais-Suomen palveluverkosto muodostuu.
Vesa Penttilä