Sotien 39–45 Nousiaisten perinnetoimikunta järjesti viime torstaina mielenkiintoisen tilaisuuden, jossa Pentti Hilke kertoi talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden sotilaiden kuljettamisesta rintamalta kotimaahan. Sankarivainajan tie kotiin -esitelmä oli aiheeseen perehtyneeltä asiantuntijalta karua ja koskettavaa kerrontaa.
Hilke pohjusti kuitenkin esitelmäänsä ensimmäisen maailmansodan ja Suomen vuoden 1918 tapahtumilla. Tässä särähti korvaan se, että puhuja käytti useaan otteeseen termiä vapaussota, kun hän kertoi niistä traagisista ajoista, jolloin suomalaiset tappoivat toinen toisiaan joko punaisessa tai valkoisessa rintamassa.
Vapaussota on ideologisesti värittynyt termi, josta voitaisiin jo luopua silläkin perusteella, että noista kauhuajoista on kulunut jo reippaasti yli 100 vuotta. Sisällissota tai kansalaissota olisivat huomattavasti neutraalimpia luonnehdintoja Suomen historian synkistä kuukausista.
Itsenäinen Suomi-neito täyttää huomenna keskiviikkona 106 vuotta. Ympäri isänmaata pidetään satoja itsenäisyyspäiväjuhlia, joissa äidinkielellä lausutaan itsenäisyysajatuksia juhlapuheissa. Näissä harvemmin viitataan sisällissotaan, mutta sitäkin useammin talvi- ja jatkosotaan.
Nuo tapahtumat noin 80 vuoden takaa ovat tietysti Suomen itsenäisyyden kannalta merkittävää aikaa. Jälkipolvet voivat suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta tuntien muistaa heitä, joista monet uhrasivat jopa henkensä isänmaan puolesta. Tuon sukupolven viimeiset urhoolliset ovat vieläkin keskuudessamme elämänsä loppusuoralla.
Silti itsenäisyyspohdiskelu ei saisi jämähtää pelkäksi sotavuosimuisteloksi. Jos hieman rumasti sanoo, niin nykysuomalaisille itsenäisyys on jo niin tuttu juttu, ettei sen merkitystä tule alvariinsa miettineeksi. Toki tuoreet tapahtumat itärajan takana ja itärajalla antavat uutta aihetta ajatteluun.
Vaikka maailma on hullusti sekaisin, me suomalaiset voimme toivottaa toisillemme hyvää itsenäisyyspäivää.
Vesa Penttilä