Marraskuun seurakuntavaalien ehdokaslistojen jättöaika umpeutui viime torstaina. Vakan alueella ei ole havaittavissa mitään mullistavaa. Seurakunnittain ehdokasmäärissä on pientä heilahtelua viime vaaleihin, mutta mahdollinen pelko laajamittaisesta tarjokaskadosta osoittautui turhaksi.
Seurakunnat voivat valmistautua vaaleihin rauhallisin mielin. Tämän voisi kuvailla myös rumemmin niin, että uneliaasti hipsutellaan kohti vaaleja. Jos oikein rohkeaksi heittäytyisi, niin voisi ennustaa, että seurakuntavaalien äänestysprosentti jää jälleen kerran olemattoman ja onnettoman alhaiseksi.
Valtaosaa seurakuntalaisia ei jaksa kiinnostaa se, mitä vaaleissa valitut päättäjät päättävät, koska näillä päätöksillä on vain seittimäisen ohut yhteys ihmisten arkielämään. Tyystin toisenlainen tilanne on kuntavaaleissa, vaikka niissäkin äänestysaktiivisuus on hiipunut. Kuntien valtuustoissa ratkotaan sentään asioita, joilla on pitäjän asukkaille todellista merkitystä.
Seurakuntalaisia saa innostettua lähtemään sankoin joukoin kirkkovaaliuurnille, jos vireillä on jokin paikallinen kärhämä. Tästä on tuoreessa muistissa taivassalolainen esimerkki. Tosin riitaisuus ei ole kaikkein mukavin tapa viritellä äänestysintoa seurakuntavaaleissa.
Puoluepolitiikkaa pyritään yhä hupsulla tavalla häivyttämään seurakuntavaaleissa, kun osa ehdokaslistoista kätkeytyy ympäripyöreiden nimikkeiden alle. Seurakunnissa ei varmaankaan kovaa puoluepolitikointia harrasteta, mutta silti jokainen aktiivisesti asioita seuraava huomaa, minkä puolueen edustajia on kullakin ehdokaslistalla.
Esimerkiksi nämä termit ovat mille tahansa listalle sopivaa höpöä: Kotiseurakuntani, Sydämen asialla, Arjen lähettiläät, Ruusuryhmä, Lasten ja nuorten puolesta, Yhteinen seurakunta. Seurakuntavaaleissa on myös puoluepoliittisesti sitoutumattomia ryhmiä, mutta selkeästi tietyistä aatemaailmoista kootut listat voisivat tulla rohkeasti ulos poliittisesta kaapista.
Vesa Penttilä