Vapauden ja vastuun pitäisi olla niin kiinteä kimppa, että kaksikko kulkisi aina käsi kädessä. Tämä pätee myös sananvapauteen, jonka rajoja toisinaan testataan. Vanha fraasi veteen piirretystä viivasta tulee mieleen, kun sananvapauden venyvyyttä mitataan.
Voidaan lähteä siitä, että kaikkea saa sanoa. Jatkeeksi on kuitenkin todettava, että rajojen rikkomisesta saattaa seurata rangaistus. Jos rajoista syntyy erimielisyyttä, ratkaisua haetaan oikeuslaitoksesta.
Viime viikolla sai runsaasti julkisuutta Johanna Vehkoon tapaus. Korkein oikeus vapautti tunnetun toimittajan ja tietokirjailijan kunnianloukkaussyytteistä toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, jotka olisivat langettaneet sakkorangaistuksen siitä, että Vehkoo nimitti suljetussa Facebook-ryhmässään oululaista paikallispoliitikkoa Junes Lokkaa muun muassa natsipelleksi ja rasistiksi.
Nyt asia on Suomen oikeusasteissa käsitelty loppuun. Tosin pitkän prosessin aikana Suomen Journalistiliitto ehti moneen otteeseen leikkiä tuomaria puolustaessaan Vehkoota. Nyt liiton puheenjohtaja Hanne Aho toteaa, että Vehkoo on tehnyt suuren palveluksen suomalaisille journalisteille ja koko yhteiskunnalle.
Vehkoo-hypetys menee sopulimaisessa journalistijoukossa överiksi. Toivottavaa olisi, ettei sankarin viittaa nyt aseteltaisi henkilölle, joka on lähtenyt ikään kuin kostamaan häntä kiusanneelle kuntapoliitikolle. Vaikka Vehkoo on saanut Lokalta lokaa niskaansa, niin tämä ei anna oikeutta vastaiskuihin. Oikeus on nyt puhunut, mutta silti Vehkoon Lokka-luonnehdintoja ei voi järin tyylikkäiksi kuvailla, vaikka ne kenties saattavat olla hyvinkin osuvia.
Journalistit aivan oikein ottavat esille vihapuhetta jopa varsin kriittiseen sävyyn. Silti tämä herkkähipiäinen ammattikunta on lähes kritiikittömästi valmis ylistämään oman alan työtoveria.
Vehkoo-päätös ei ollut yksiselitteinen, kuten oikeusratkaisuista voi havaita. Toivottavasti nyt ei ole avattu laillista kostoväylää.
Vesa Penttilä