Maskun Kurittulan alakoulussa on lisätty matematiikan opetusta (V-SS 17.1.). Laajassa uutisjutussa koulun opettajat kertoivat huolensa siitä, että matematiikassa osaamisen taso on alentunut ja ero taidoissa on oppilaiden välillä kasvanut. Samassa jutussa viitattiin myös siihen, että esimerkiksi kielten opiskelussa ja lukutaidossa oppilailla on suuria eroja.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tammikuun alkupuolella sivistyskatsauksen, jonka mukaan oppimistulokset ovat Suomessa menneet jo pidemmän aikaa alamäkeä. Hätäisimmät ovat ehtineet kyseenalaistaa hokeman, jonka mukaan Suomi on opetuksen mallimaa.
Tuoreimmat Move-mittausten tulokset kertovat karusti, kuinka suomalaisten lasten ja nuorten fyysinen kunto jatkaa rapautumistaan. Ei tarvitse olla terveysalan ammattilainen, jos ennustaa, että tällaisen kehityssuunnan jatkuminen näkyy myöhemmin ikävällä tavalla viimeistään silloin, kun nykyiset alaikäiset varttuvat aikuisuuteen. Jo nyt hälyttävän iso osa oppilaista on niin kehnossa kunnossa, että se haittaa arjen normiaskareita.
Kun ongelmat ovat moninaisia, niin niiden ratkominen on hankalaa. Yhtälö ei toimi, jos luetellaan, että kouluissa on saatava lisätunteja vaikkapa matematiikkaan, vieraisiin kieliin, äidinkieleen ja liikuntaan. Kun kokonaistuntimäärää ei voi tolkuttomasti lisätä, niin kysymys kuuluu: mistä opiskelusta tingitään, jos joihinkin aineisiin satsataan nykyistä enemmän? Toinen kysymys: miten eri oppiaineet laitetaan tärkeysjärjestykseen, jos tuntijakoa ryhdytään rankasti rukkaamaan?
Kurittulan koulun matematiikkahuolista huolimatta maallikko saattaa kummastella tämän oppiaineen ylikorostunutta asemaa, kun opintiellä askelletaan hieman pidemmälle. Ylioppilaskirjoituksissa saavutettu hyvä arvosana on huipputärkeä, kun nuori pyrkii hakeutumaan jatko-opintoihin.
Matematiikka ei kaikkia kiinnosta eikä se ole sellainen oppiaine, jonka taidokasta osaamista kaikilla aloilla tarvittaisiin.
Vesa Penttilä