Sunnuntaina tuli kuluneeksi 82 vuotta talvisodan päättymisestä. Keskuudessamme on ikäihmisiä, joilla on henkilökohtaisia muistoja noilta ajoilta. Kovin pieneksi on kuitenkin käynyt se joukko, joka oli rintamalla 105 sotavuorokauden aikana. Jatkosodan jälkeen Suomi on elänyt rauhan aikaa pian kahdeksan vuosikymmentä.
Vaikka maailmalla on sodittu, niin kauheudet ovat saattaneet tuntua kaukaisilta. Nyt tilanne on toinen, sillä sota on lähellä. Vakuutteluiden mukaan Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, mutta silti Venäjän uhittelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä voi nostaa mieleen kysymyksen: voiko Suomi sittenkin joutua sotaan, vaikka tällainen ajatus on tuntunut jopa utopistiselta?
Suomesta on lähdetty sotaan pakoon ja nyt pakenijoiden virta ulottuu Ukrainasta myös meille. Pakolaisten tulo maailman kolkista on aiheuttanut maahanmuuttokriittisyyttä ja myös -vastaisuutta. Ehkä Ukrainan läheisyys ja naapurimaamme Venäjän toiminta vaikuttavat siihen, ettei sotapakolaisten tulo ole nyt vastustusta aiheuttanut.
Ylen Ukraina-tukikonsertti keräsi lauantaina yli kuuden miljoonan euron avustuspotin Ukrainaan. Vakan alueella esimerkiksi kunnissa on jo tehty päätöksiä tukisummien lahjoittamisesta sodasta kärsivien ukrainalaisten auttamiseksi.
Myös toisenlaista avustustoimintaa on jo viritelty. Esimerkiksi Nousiaisten kunta selvittää, voitaisiinko Moisiokodin sekä Nummen ja Paijulan koulukiinteistöjen tyhjillään olevia tiloja käyttää ukrainalaisten hätä- ja tilapäismajoitukseen. Jos tähän päädytään, niin melkeinpä voisi veikata, ettei ulkomaalaisten ilmestyminen pikkukunnan maisemiin synnytä vastareaktiota.
Nousiaislaisten päättäjien ajatus tilaselvityksestä on niin kaunis ja kannatettava, että vastaavaa voisi harkita myös muissa kunnissa. Käyttämättömiä tiloja voi löytyä myös muualta. Kuntaratkaisuilla ei maailmaa pahuudelta pelasteta, mutta jokaiselle sodan melskeestä turvaan pääsevälle merkitys on suuri.
Vesa Penttilä