Tieteessä tapahtui 2000-luvun alkuvuosien mittaan niin sanottu eläinkäänne. Aiemmin eläimiin liittyvällä tutkimuksella pyrittiin lähinnä saamaan tietoa eläinten hyödystä ihmiselle tai ihmisyydelle, mutta eläinkäänteen myötä eläimiä alettiin pitää aktiivisina ja tuntevina toimijoina ja oman elämänsä subjekteina.
Eläinkäänteen tutkimussuuntaus on tuottanut uutta, monitieteellistä ymmärrystä ihmisten ja eläinten välisistä kohtaamisista. Vakka kertoi hiljattain Turun yliopiston historian professori Taina Syrjämaan tutkimuksesta kissojen ja ihmisten välisestä suhteesta (V-SS 28.2.), josta tämä luennoi Taivassalon kirjastossa.
Eläinkäänteen myötä tutkitaan mieluummin, miten ihmiset ja eläimet ovat tekemisissä keskenään sen sijaan, että eläimiä tarkasteltaisiin yhteiskunnasta ja kulttuurista erillisinä. Samaan aikaan eläinkäänteen kanssa ovat tutkimukset osoittaneet uutta tietoa myös eläinten tunteista ja ajattelun kyvyistä.
Arkikokemuksena tässä ei ole lemmikinomistajille mitään uutta. Lemmikki on yleensä suuri persoona ja erittäin tärkeä perheenjäsen. Lemmikki ei ole esine, jolla on arvo ainoastaan suhteessa omistajaansa, vaikka näin asia yhä näyttäytyy lainsäädännön näkökulmasta.
Eläinsuojelujärjestöillä oli suuret odotukset vuodenvaihteessa voimaan tullutta eläinten hyvinvointilakia kohtaan, joka kumosi aiemman eläinsuojelulain (V-SS 7.3.). Niiden mielestä lain laatimisessa osittain onnistuttiin, mutta suurelta osin myös ei.
Edelleen Oskua, Viirua, Herbertiä ja Spidermania kohdellaan lain edessä esineinä ja omaisuutena, joille sattuu ja tapahtuu asioita suhteessa omistajaansa. Vielä ollaan kaukana siitä, mitä yli 50 000 suomalaista kansalaisaloitteen allekirjoittanutta olisi halunnut: Eläinten oikeuksien kirjaamista perustuslakiin.
Silti lain asenteessa on jo muutosta kohti eläinkäänteen näyttämää tietä. Uusi laki kun määrittelee eläimen hyvinvoinnin tarkoittavan eläimen omaa kokemusta omasta fyysisestä ja henkisestä tilastaan.
Saara Huovinen