Suunnistusväki on niin karaistunutta kansaa, ettei kesäsade estä metsärastietsintää. Silti hieman harmitti viikonloppuna Jukolan viestin järjestäjien puolesta. Koko viikon jatkunut leppeän kesäinen aurinkosää vaihtui Mynämäessä lauantaina reippaaksi sateeksi ennen naisten Venlojen viestin lähtöä. Lisää märkää tuli yöllä, kun miehet olivat metsässä.
Vaikka vannoutuneet laji-ihmiset viis veisasivat siitä, mitä taivas tarjoaa, niin todennäköisesti osa uteliaasta yleisöstä jäi kotisohvalle seuraamaan telkkarista Mynämäen kisaa. Jukola-tapahtuma oli komea, mutta silti jäi mieleen kaihertamaan ajatus siitä, millaiseen yleisöjuhlaan olisi ylletty ilman kutsumatonta vesivierasta.
Lukkari-Jukolan ensimmäinen takapakki oli se, että korona siirsi tapahtumaa vuoden eteenpäin. Tähän järjestelykoneisto ei hyytynyt, vaan lisäaika otettiin hyötykäyttöön. Kun ajattelee, että kisatapahtuma kestää Jukolassa vuorokauden verran, niin sitä varten tehdään järjetön määrä työtä, pääosin vieläpä talkoohengessä.
Vapaaehtoistoiminnan into on kuulemma lopahtanut. Näin saattaa olla, mutta ilman talkoilijoita Jukolan viestiä ei pystyttäisi järjestämään Mynämäessä eikä missään muuallakaan. Suunnistajia kutsutaan leikkisästi pihkaniskoiksi. Ehkä se pihka on sellainen pitovoima, joka saa väkijoukot mukaan järjestämään Jukolan viestiä.
Lisäksi pitää nostaa esille se työpanos, jonka suunnistuksesta juuri mitään tietämättömät talkoolaiset antoivat nyt Lukkari-Jukolan onnistumiseksi. Vaikkei suunnistus kiinnostaisi eikä lajista sen enempää ymmärtäisi, niin toiminta osana jättitapahtuman organisaatiota saattoi tarjota henkilökohtaisia elämyksiä.
Alle 8000 asukkaan Mynämäen kunta sai suunnistajien ansiosta melkoisen mainosannoksen, kun Ylen kakkoskanava suolsi tuntitolkulla suoraa telkkariohjelmaa Jukolan viestistä. Vasta pitkällä rastivälillä nähdään, oliko runsaalla ruutuajalla kunnalle yhtä viikonloppuriehaa suurempaa merkitystä.
Vesa Penttilä