Sanotaan, että aika kultaa muistot. Tämän hokeman voi kääntää myös niin, että muisti voi pätkiä, kun menneitä aikoja mietiskelee. Voi olla, että monelle nykyisen Uudenkaupungin ja Vehmassalon kuntien asukkaalle tulee ykkätyksenä, millaista suhmurointia kuntien päätöksentekoelimissä harrastettiin, kun Vakka-Suomeen pyrittiin luomaan jättikuntaa kolme vuosikymmentä sitten (V-SS 17.12.).
Pähkäilyssä oli mukana viisi kuntaa. Vaikka matkalla oli monta mutkaa, niin nykysilmin katsottuna Kalannin liittyminen Uuteenkaupunkiin näyttää varsin loogiselta ratkaisulta. Nyt Kalanti istuu kartalla luontevasti aktiisena kylänä Uudenkaupungin ja Laitilan välimaastossa. Silti on luultavaa yhä se, että Kalannissa saattaa olla yhä kotikuntakaipuuta.
Vehmassalon kuntien tilanne oli vuonna 1991 mielenkiintoinen. Kustavista tuli jyrkkä ei kuntaliitosaatoksille, mutta Vehmaalla ja Taivassalossa itsenäisyysratkaisu oli melkoista draamaa. Lopulta molempien kuntien valtuustoissa päädyttiin yhden äänen marginaalilla siihen, ettei Uuteenkaupunkiin liitytä.
Voisi luulla, että talouden tasapainokunnissa Kustavissa ja Taivassalossa hykerrellään nyt, kun ennen 1990-luvun syvää lamaa ei hypätty uusikaupunkilaisen autotehtaan peräkärryyn. Sama saattaa päteä Vehmaalla, joka nyt omin voimin pontevasti pyristelee nenää pinnan päälle.
Saloon syntyi taannoin kuntajätti-imu erään tietyn yrityksen vanavedessä. Tunnetulla tavalla nuo laineet laantuivat tyveneksi.
Vakan alueella ja myös laajemminkin tuorein kuntaliitosbuumi ajoittui vuoden 2009 alkuun. Askaisista ja Lemusta tuli osa Maskua. Velkua, Merimasku ja Rymättylä tekivät Naantalista entistä saaristoisemman. Nämä kaksi isohkoa kuntaliitosta syntyivät kutakuinkin yksituumaisesti eikä jälkikäteen ole suurta purnausta kuulunut.
Ennen markka ja nyt euro on suurin syy kuntaliitossuunnitelmiin. Ilman talousperusteluja ei nyt ole syytä fuusiohoppuiluun. Kotikunta voi olla rakas kunta.
Vesa Penttilä