Jokunen viikko sitten mediassa jopa epäuskoista nauruakin herätti varsinaissuomalaisen Oripään kunnan ilmoitus haussa olevasta kirjastonjohtajan paikasta.
Kirjastonhoidon lisäksi tehtäviin sisältyivät kunnan kulttuuri-, museo- ja matkailupalvelut sekä maahanmuuttoasiat. Kirjastonjohtaja on myös kunnan johtoryhmän jäsen, toimii lähiesimiehenä ja hyvinvointilautakunnan esittelijänä vastaten tilivelvollisena lautakunnan taloudesta. Tehtävässä on vaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto ja palkka 2 978 euroa kuussa.
Oripään esimerkki on kuitenkin totta lähes sellaisenaan useimmissa pienissä maalaiskunnissa. Kunnilla on ollut enemmän tai vähemmän taipumusta siihen, että yritetään etsiä minimi, jolla kulttuuripalvelut voidaan järjestää.
Pienessä kunnassa työntekijän pitää tietenkin joustaa. Mutta usein kunnan sisällä tietyt toimialat ovat arvostetuimpia kuin toiset, mikä näkyy sitten myönnetyissä resursseissa.
Kunnan kulttuurityöntekijöiden tehtävien niputtaminen on vain yksi oire tällaisesta ajattelusta. Esimerkiksi vapaan kentän kulttuuriavustukset ovat usein ensimmäisten joukossa, kun säästökohteita etsitään.
Kulttuuri on ala, mistä on helppo säästää, koska helposti katsotaan, ettei se tuota mitään. Silti taiteen ja kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on saatu runsaasti kiistatonta tutkimusnäyttöä.
Vaikka tämänkin seikan jättäisi huomiotta, kulttuurimyönteisyys tuo kunnille ja sen elinkeinoelämälle myös selvää rahassa laskettavaa hyötyä. Toimivat kulttuuripalvelut ovat vetovoimatekijä, millä kunta houkuttelee uusia asukkaita. Näkyvät kulttuuritapahtumat lisäävät myös matkailuelinkeinon mahdollisuuksia hyödyntää kunnan positiivista imagoa.
Kulttuuriin panostaminen on suhteellisen edullinenkin keino kohottaa kunnan profiilia, sillä kulttuurin tekijät ovat usein olosuhteiden pakosta tottuneet toimimaan vähällä. Ei kannata juustohöylää käyttäen ottaa pois siitä vähästäkin.
Anneli Perkiö