Uudenkaupungin Lokalahden Nopperlassa raikasi viime viikolla livemusiikki neljä päivää, kun jo perinteiseksi muodostunut Karjurock tarjosi monipuolisen kattauksen. Viime viikonloppuna Uusikaupunki taisi olla Suomen elävän musiikin pääkaupunki, kun myös Crusell-viikko pääsi vauhtiin.
Karjurock ja Crusell-viikko ovat kulttuuritapahtumia. Niitä yhdistää musiikki, mutta muuten tarjonnassa ei liiemmin yhtäläisyyksiä ole. Varmasti joku nyrpistää nenäänsä, kun rokkijuhlaa kuvaillaan kulttuuriksi. Toisella puolella saattaa olla joukko, jonka mielestä Crusell-viikon kaltaiset tapahtumat ovat vain paremman väen hienostelua.
Uusikaupunkilainen taiteilija Anna Eriksson aiheutti kulttuuripiireissä kesäkohun Helsingin Sanomien haastattelussa, jossa hän pohdiskeli korkeakulttuurin ja viihteen sekoittumista. Voi olla, että laulajana tunnetuksi tulleen ja nykyisin enemmän taide-elokuvia työstävän Erikssonin sanomisia on tulkittu väärin tahattomasti tai tahallisesti.
Jos Eriksson yritti sanoa, että korkeakulttuuri olisi jotenkin hienompaa ja tärkeämpää kuin viihde, niin siinä tapauksessa tuli täydellinen hutikuti. Suomen kansallisooppera ja Popeda voivat yhtä lailla tarjota yleisölle elämyksiä. Sellaisia rajoja ei kaivata, että joku yksityisajattelija määrittelisi, mikä on fiiniä korkeakulttuuria ja mikä vähäpätöisempää viihdettä.
Nyt ehkä lähdetään hiihtelemään heikoille hangille, jos raha tulee mukaan pohdintaan. Suuren yleisön suosikkimuusikot ja -kirjailijat pärjäävät taloudellisesti tuottamalla sellaista aineistoa, josta kansa tykkää ja josta kansa on valmis maksamaan.
Selvää lienee, että ikään kuin korkeampi kulttuuri menee osalla tavallisista tasamaan tallaajista yli ymmärryksen. Jos taidetuotos ei tuo tekijälleen toimeentuloa, niin kysymys voisi kuulua: pitääkö tällaista toimintaa tukea esimerkiksi verovaroin?
Sama pätee vaikkapa urheiluun. Onko veronmaksajan pönkitettävä urheilijan pyristelyä maailman huipulle?
Vesa Penttilä