Tätä on voivoteltu jo pitkään: kirkot eivät täyty sanankuulijoista sunnuntaiaamuisin, kun seurakuntien viikko-ohjelmassa on perinteinen jumalanpalvelus. Voi vain miettiä, millaiset ovat papin ja kanttorin tunnelmat, kun epämukaviin kirkkopenkkeihin istahtaa vain muutamia seurakuntalaisia.
Korona on vajaan vuoden aikana vaikuttanut kaikkeen toimintaan. Myös kirkko-ovet sulkeutuivat keväällä ja loppuvuodesta niin, että jumalanpalveluksia on jouduttu järjestämään ilman liveyleisöä. Monien muiden toimijoiden tavoin seurakunnat osoittivat puolipakkotilanteessa ketteryytensä ottamalla sen paljon puhutun digiloikan, jossa jumalanpalveluksia ryhdyttiin striimaamaan kirkoista kotikatsomoihin.
Katsojaluvut ovat osoittaneet, ettei jumalanpalvelus ole hiipuneesta suosiostaan huolimatta suinkaan mennyttä historiaa, vaan kirkkosunnuntai on edelleen elossa. Tästä voi vetää näppituntumalla muutamia päätelmiä tai lähinnä arvailuja. Ehkä rauhallinen sunnuntaiaamu on sellainen, ettei vain tule lähdettyä kirkkoreissulle. Sen sijaan kotikoneelta tapahtumaa on vaivatonta seurata. Voisi kuvitella, että esimerkiksi lapsiperheissä pyhäaamu halutaan pyhittää kiireettömälle yhdessäololle.
Uutta uskoa jumalanpalveluksen tulevaisuuteen valaa Nousiaisten seurakunnan uusi kirkkoherra Outi Niiniaho, joka luotsasi aiemmin Tarvasjoen seurakuntaa 12 vuotta. Niiniaho totesi (V-SS 31.12.), että alle 2000 asukkaan pikkukunnassa jumalanpalveluksissa oli keskimäärin 75 osallistujaa. Saman laskentakaavan mukaan Pyhän Henrikin kirkossa pitäisi jumalanpalveluksen aikaan olla reippaasti yli 150 nousiaislaista.
Niiniahon mukaan Tarvasjoella ei ryhdytty temppuilemalla lisäämään jumalanpalveluskiinnostusta. Metodi tiivistyi kolmeen sanaan: inhimillisyys, lämpö ja läheisyys. Todennäköisesti seurakuntalaiset ovat laajasti sitä mieltä, että sanatiivistelmän pitäisi näkyä kaikessa kirkon toiminnassa. Resepti kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eri asia lienee se, miten kauniit sanat saadaan välittymään kuulijoille.
Jotkut voivat pitää jumalanpalvelusta liian kaavamaisena ja jopa niin vakavailmeisenä tapahtumana, ettei ilosanoma pääse kunnolla esille. Toisille taas toisto saattaa olla juuri se turvallinen jatkumo, jota sunnuntaisin aamukymmeneltä halutaan.