Sanonnan mukaan tunnelin päässä on valoa, kun asia nytkähtää hyvään suuntaan. Tähän on jatkeeksi kehitelty kestovitsi, jonka mukaan valot kuuluvat vastaan tulevalle junalle. Nyt Varsinais-Suomessa tuikkii raideliikenteessä sellaisia valonpilkahduksia, että päinvastaisista arveluista huolimatta paikallisille junamatkustajille voisi olla taas kyytiä jopa jo parin vuoden kuluttua.
Vakan alueella riemuisaa on se, että jos lähijunahanke toteutuu, niin ensiksi henkilöliikenne alkaisi Uudenkaupungin ja Turun välisellä radalla. Kun Turusta lähdetään kohti Uuttakaupunkia, kiskot kuljettavat myös Maskussa, Nousiaisissa, Mynämäessä ja Vehmaalla.
Vielä salamyhkäinen rahoittajataho on valmis ostamaan lähijunia ja VR:llä on aiemmista romuttamisaikeista poiketen halua myydä 1970-luvun lopun kulkuneuvoja. Tämä luo pohjaa niille toiveille, että henkilöliikenne voisi herätä henkiin Uudenkaupungin radalla kolmen vuosikymmenen paussin jälkeen.
Tosin mutkia saattaa vielä kiskoille ilmestyä. Väyläviraston kanssa on sovittava laiturirakentamisesta ja liikenteen järjestämisestä on päästävä maakunnalliseen sopuun. Lisäksi rataosuus on korjattava sellaiseen kuntoon, että nykyisestä kuudenkympin köröttelystä päästään joutuisaan 110 kilometrin tuntinopeuteen.
Vakan alueella rata kurvaa Uudenkaupungin keskustaan. Myös Vehmaalla ja Maskussa juna kulkee kuntakeskuksissa. Maskulaisista kuitenkin vain pieni osa asustelee rautatien läheisyydessä. Mynämäessä ja Nousiaisissa junareitti kiertää kuntien ydinkeskustat.
Epäilyksiä saattaa syntyä siitä, oppivatko kulkijat enää käyttämään junaa. Toisaalta laskelmat osoittavat, että jo 3–6 prosentin kaappaus Turun suuntaan pendelöivästä matkaliikenteestä riittäisi liiketoiminnan kannattavuuteen.
Pikainen käänne kertoo, että joidenkin mielestä haihatteluksi kuvattu hanke voi sittenkin olla realismia. Vielä ei kuitenkaan kannata siteerata Esa Pakarista näin: "Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi".
Vesa Penttilä