Vakka-Suomessa on vielä opittavaa matkailijoiden ja muiden tiellä liikkujien jätteiden huollon osalta. Lähes päivittäin Vakka-Suomea ristiin rastiin halkovien maanteiden levähdyspaikoilla on mahdollista tehdä kansainterveydellistä tutkimusta alueella oleskelevien syömistottumuksista pelkästään hylättyjen eväskääreiden perusteella.
Jokaisen luonnossa liikkujan perussääntöihin kuuluu, että kaikki se mitä luontoon on jaksanut kantaa, on myös jaksettava kantaa pois. Olipa kyseessä sitten maastopalovaroitukseen aikaan tuhoon tuomittu retkigrilli tai pillimehun muoviroskat. Autoilijoilta ja muiden menopelien kanssa liikkuvilta tuo tullessas - vie mennessäs -muistisääntö tuntuu kuitenkin levähdyspaikoilla unohtuneen.
Erinäisten eväspakettien hajanaisesta loppusijoittamisesta ei toki voi syyttää pelkästään yksittäisiä tielläliikkujia, sillä kollektiivisempaa keräyspaikkaa ei ole tarjolla. Pelkkä aukinainen roska-astia ei kuitenkaan ratkaise koko ongelmaa. Roskien ja luonnon yhteiselosta seurauksena tähteet tuppaavat leviämään takaisin lähimaastoon, kun lokit ja muut opportunistit kalastelevat muruja kupuunsa jätesäkkien syvyyksistä.
Kanadan Kalliovuorilla onnistutaan pitämään keväisen äkäiset harmaakarhut ja sitäkin ovelammat ahmat ulkona roskalaatikoista, joten maallikko voisi olettaa, että Suomeenkin olisi saatavilla ratkaisu, joka pitää yritteliäämmänkin oravan irti maantiematkaajien totkuista.
Litranvetoiseen jogurttitetraan päänsä jumittanut supikoira saattaa jälkikäteen loppu hyvin kaikki hyvin -tilanteessa olla kieltämättä hieman huvittava ja sympatiaa herättävä näky, mutta akuutissa olotilassaan vakavaksi vaaraksi liikenteelle ja itselleen.
Vieraslajina supikoiran kantaa on toki rajoitettava, mutta tähänkin hyvällä todennäköisyydellä löytyy tehokkaampia ratkaisuja kuin satunnaiset maantien varteen viljellyt mansikkajogurttipurkit ja summanmutikassa ajoradalle toikkaroivat luontokappaleet.
Roosa Vähätalo