Satojen juhlapuheiden päivä on taas ohi. Suomalaiset juhlistivat tiistaina maan itsenäisyyttä perinteisin menoin kahden koronarajoitusvuoden jälkeen. Vaikka itsenäisyys on paljon muutakin kuin muisto sota-ajoista, kahdeksan vuosikymmenen takaiset tapahtumat olivat jälleen monien puheiden keskiössä.
Kunnioitus veteraaneja kohtaan konkretisoitui Vakan alueella marraskuun puolivälissä, kun suruviesti kertoi nousiaislaisen maanviljelysneuvoksen Eeri Hyrkön kuolemasta. Varsinais-Suomen sotaveteraanipiirin kunniapuheenjohtajaksi ja Sotaveteraaniliiton kunniajäseneksi nimetty Hyrkkö nukkui pois vain runsaat kaksi viikkoa ennen 100-vuotissyntymäpäiväänsä.
Vaikka ympäri maata vietettiin itsenäisyyspäivää samaan tapaan kuin ennen koronaa ja vaikka illalla kansa taas liimautui televisioiden ääreen seuraamaan valtakunnan virallista juhlaa, niin kaikki ei ollut kuin joskus aiemmin. Vaikka Suomi on saanut elää pitkään rauhan vuosia, niin maailmalla sotia ei ole saatu loppumaan.
Tänä vuonna suomalaisia ja lähes koko maailmaa on järkyttänyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kun sota on tullut lähelle ja kun hyökkääjä on suomalaisille tuttu, tilanne kauhistuttaa eri tavalla kuin kaukainen sota toisella puolella maapalloa.
On aivan oikein, jos itsenäisyys on alkanut rauhaisan rinnakkaiselon aikana tuntua itsestäänselvyydeltä. Jo useat sukupolvet ovat saaneet elää ilman todellista pelkoa siitä, että Suomi voisi vielä sotaan joutua.
Suurta pelkoa ei tarvitse vieläkään tuntea. Silti luultavaa on, että ajatus itsenäisyyden itsestäänselvyydestä on monen mielessä horjunut. Tapahtumat Ukrainassa viestittävät, ettei tässä hullussa maailmassa välttämättä mikään ole mahdotonta.
Kun katsoo uutiskuvia Ukrainasta, niistä nykyihminen voi kenties saada mielikuvaa siitä, millaista sota-aika Suomessa taannoin oli ja millaista se voisi olla nyt. Voi vain ihmetellen miettiä, miten kansakunnat nousevat jaloilleen tällaisten julmuuksien jälkeen.
Vesa Penttilä