Puhutaan vieraslajeista ja niiden haitallisuudesta. Suomeen tuotiin ensimmäiset valkohäntäpeurat Yhdysvalloista 90 vuotta sitten. Peurat ovat niin tuttuja näkyjä luonnossa, teiden varsilla ja liian usein liikenteen seassa, että monelle saattaa tulla yllätyksenä viittaus tuontilajiin.
Harvinaisesta vieraslajista ei todellakaan ole kyse, sillä valkohäntäpeuran kanta on runsastunut voimakkaasti viime vuosikymmeneltä alkaen (V-SS 2.11.). Arvion mukaan kanta on kasvanut runsaan vuosikymmenen aikana 50 000 yksilöstä nykyisin vasomisen jälkeiseen jopa 180 000 yksilöön.
Kun peurakannasta iso osa majailee Varsinais-Suomessa, niin riistapäällikkö Jörgen Hermanssonin kanta on ymmärrettävä: valkohäntäpeurojen määrää on rajusti vähennettävä. Samaan päätyi maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä, jonka mukaan metsästystä olisi tehostettava etenkin tiheimmillä peura-alueilla.
Kun asiantuntijoilta tulee näin selkeitä viestejä, niin luulisi, että tästä luonnollinen seuraus olisi metsästyksen lisääminen etenkin Varsinais-Suomen kaltaisilla peura-alueilla. Suomen riistakeskus on se taho, joka myöntää peurojen kaatoluvat. Eri asia on, riittävätkö metsästysseurojen resurssit, jos kaatolupien määrään tulee isohko hyppäys.
Valkohäntäpeura ja myös metsäkauris ovat Suomessa vuosittain osallisina useissa tuhansissa liikenneonnettomuuksissa. Lisäksi peurat aiheuttavat vahinkoa muun muassa maataloudessa.
Peurojen lisäksi varsinaissuomalaisissa metsissä asustelee yhä enemmän susia. Tälle kehitykselle on helppo löytää ainakin yksi syy: kun tarjolla on runsaasti herkullista peuraa, niin toki susi mieluusti asettuu tällaisille ruoka-apajille. Tämä on johtanut samalla siihen, että susireviirejä sijaitsee aiempaa lähempänä asutusta.
Jos valkohäntäpeura tulkitaan haitalliseksi vieraslajiksi, niin sen poistaminen Suomen luonnosta lienee ylivoimainen tehtävä. Haittojen vähentäminen ei kuitenkaan pitäisi olla mahdoton temppu.
Vesa Penttilä