Perhevapaauudistus toi reilu vuosi sitten lapsen kummallekin vanhemmalle yhtälaisen oikeuden vanhempainrahapäiviin. Vanhempien yhteenlaskettu ansiosidonnainen potti kasvoi kattamaan alle kaksivuotiaan lapsen elämästä yhteensä yli 14 kuukautta. Synnyttävä äiti saa raskausajaltaan 40 lisäpäivää, mutta muutoin kahdella vanhemmalla on tasaveroinen, yhtä pitkä oikeus jäädä lasten kanssa kotiin.
Uudistuksen suurisuuntainen tavoitetila on tasata vääristymää, joka äitejä työelämässä perinteisesti kohtaa. Palkka ja urakehitys jäävät miehistä jälkeen. Puhutaan äideille lankeavasta lapsisakosta.
Jotta työelämän tasa-arvo voisi toteutua, isien pitäisi käyttää uusia mahdollisuuksiaan. Koska ensimmäiset uudistuksen jälkeen syntyneet lapset eivät ole vielä täyttäneet kahta vuotta, tuloksia ei vielä ole kokonaisuudessaan nähtävillä. On paljon isiä, jotka eivät ole vielä ilmaisseet, siirtävätkö omat siirrettävissä olevat vanhempainrahapäivänsä toiselle vanhemmalle tai käyttävätkö itse edes korvamerkittyjä omiaan.
Trendi on kuitenkin ollut arvattava: Moni isä siirtää omistaan niin paljon äidille kuin mahdollista on. Asenteet, roolimallit ja kulttuuriset tavat muuttuvat hyvin hitaasti, ja koti ja lapset ovat perinteisesti olleet naisten aluetta. Lastenhoitoon osallistuva isä oli taannoin vielä poikkeus, mutta nyt jo tavallista. Uudistus petaa tälle kehitykselle jatkoa.
Tärkeä roolinsa on työnantajilla. Isät käyttävät perhevapaitaan sitä herkemmin, mitä kannustavampi ilmapiiri siihen työpaikalla on. Iso plussa on esimies, joka näyttää itse esimerkkiä.
Uudistus on tehty myös toiselta kantilta tasa-arvon nimissä, sillä perheen toisella vanhemmalla on yhtälainen oikeus viettää aikaa pienten lastensa kanssa. Vauva- tai taaperoarjen läpi eläminen on ainutlaatuista aikaa, joka päättyy nopeammin kuin uskoisi. Harva katuu jälkeenpäin, että vietti pienten lastensa kanssa liikaa aikaa, mutta ajatuskuvio on monelle kovinkin tuttu toisin päin.
Saara Huovinen