Monet kyläyhdistykset harmaahapsistuvat vuosi vuodelta samaa tahtia, kun aktiiviporukalla kertyy vuosia. Ei ole tavatonta, että porukan keski-ikä on 70 vuoden kokeneemmalla puolella. Näin alkaa olla esimerkiksi Tummamäen luontopolusta vastaavassa Lahdingon kyläyhdistyksessä Vehmaalla.
Vanhaa louhosaluetta kiertävä luontopolku on aarre, jota vapaaehtoiset sinnillä vaalivat. Sinnikkyyttä tarvitaan, sillä kerta toisensa jälkeen siellä(kin) tapahtuu töhrimistä, paikkojen päreiksi pistämistä ja roskien levittelyä. Yhdistyksen puheenjohtaja ei suostu luovuttamaan, vaikka välillä siltä on tuntunut. Koska nuoret vaan ovat niin upeita ja tärkeitä.
Eräs viisas aikuinen mies määritteli kerran, kenties omaan nuoruusaikaansakin viitaten, että suurin piirtein kahdeksasluokkalais-ikäinen poika on ihan omanlaisensa eläinlaji. Tyttöyteen hän ei ottanut kantaa.
Vakan alueella etäluentoa keväällä vanhemmuuden viikolla pitänyt lastenpsykiatri Raisa Cacciatore korostaa, että aikuisuuteen kasvaminen ja itsenäistyminen on lapselle ja nuorelle valtava muutos, eikä se muutos tapahdu ilman valtavaa määrää vihaa. Yleensä viha kohdistetaan kaikista rakkaimpiin aikuisiin, joiden tehtävä on kerta toisensa jälkeen vastata takaisin maltilla, rakkaudella ja rajojen vetämisellä. Vasta-aalloksi nuoren tunnemyrskyyn ei kannata lähteä.
Teini-ikäisten tekemässä ilkivallassa on usein kyse silkasta ajattelemattomuudesta, huonosti kanavoidusta energiavirrasta tai päämäärättömästä pyristelystä aikuisten maailmaa vastaan. Kohde on kuitenkin väärin valittu, jos se on isoisä-ikäisten vaalima luontokohde, jonka he ovat halunneet perustaa ihan jokaikäistä, nuoriakin ajatellen.
Kerta toisensa jälkeen harmaahapset kääntävät toisenkin posken ja panevat luontopolut, frisbeeradat, uimakopit ja puiston penkit kuntoon, sillä ovat he kerran itsekin olleet nuoria.
Mutta vähintään sen pelastusrenkaan voisi jättää jo rauhaan.
Saara Huovinen