Jos joskus sattuu törmäämään onnettomuuspaikalle ensimmäisten joukossa, moni siinä tilanteessa säikähtää ja lamaantuu. Lähelle menemisen ja auttamisen sijasta käsi hapuilee kännykkää. Ehkä joku muu hoitaa, kun varmaankin paremmin myös osaa, sanoo tavallinen ajatuspolku.
Mikäli kännykkä nousee korvalle hätäkeskuspuhelua varten, ja mieluiten 112-sovelluksen kautta, hyvä niin. Kuvaamaan, somettamaan tai kilauttamaan kaverille ei pidä ryhtyä.
Auttaakseen hätäkeskuksen tulee tietää, mitä on tapahtunut ja millaisin vaurioin, ja se vaatii reippaita askeleita lähemmäs. Näiden askeleiden ottamista helpottaa, mikäli on käynyt mielikuvissaan auttamistilanteessa jo etukäteen.
Virallinen ensiapukoulutus on siihen hyvä, mutta vähempikin voi riittää.
Muutama vuosi sitten eräällä onnettomuuspaikalla olleilta nuorilta kysyttiin, millaisia ajatuksia tilanteessa heräsi. Oli ollut valtava halu ja tarve auttaa, mutta ei tietoa, miten. Nuorten kokema avuttomuus ja jäätyminen niille sijoilleen saivat erään yrityksen lampun syttymään. He päättivät lahjoittaa toiminta-alueensa kouluille Anne-elvytysnukkeja harjoittelua varten.
Tällaisen yhteisen nuken saivat hiljattain Taivassalo ja Mynämäki sekä Naantali ja Masku (V-SS 14.4.).
Elvytysnuken on tarkoitus olla kouluilla rekvisiittaa, jonka varjolla nuoret pystyvät puhumaan tuttujen aikuisten kanssa mahdollisista auttamistilanteista ennen kuin sellaiseen ovat koskaan joutuneet.
Nuken avulla voi toki oppia tekniset taidot painelu- ja puhalluselvytykseen, mutta ennen kaikkea se on avaus aiheeseen. Sen sijaan, että Anne-nukke-tunneilla haettaisiin täydellisiä suorituksia, niillä luodaan rohkeutta ja varmuutta tehdä tosipaikan tullen edes jotakin.
Mikäli puhelimessa vain on virtaa ja kenttää, ensiavun antamiseen ei tarvitse koskaan ryhtyä yksin. Kaiuttimen avulla hätäkeskus on tilanteessa koko ajan mukana. Siihen asti kunnes ammattilaiset ennättävät paikalle, se toimii paikalla olevien opastajana, seurana ja tukipilarina.
Saara Huovinen