Ter­mi te­ko­ä­ly an­taa ym­mär­tää, et­tä teh­tyä älyä oli­si jos­sa­kin va­ras­tos­sa, jos­ta sitä voi­daan tar­vit­ta­es­sa ot­taa hyö­ty­käyt­töön.

To­del­li­suu­des­sa min­kään­lais­ta te­ol­lis­ta äly­va­ras­toa ei ole ole­mas­sa­kaan, on vain kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri ih­mis­ten tuot­ta­ma da­ta­ver­kos­to, jos­ta esi­mer­kik­si so­pi­vin ha­ku­sa­noin pys­ty­tään löy­tä­mään kul­loin­kin tar­pee­seen so­vel­tu­va tal­len­ne, jois­ta koo­taan esi­mer­kik­si ha­lut­tu teks­ti­tuo­tos.

To­del­li­nen äly, äly­va­ras­to on vain ih­mis­ten ai­vois­sa, joi­den toi­min­nan ym­mär­tä­mi­nen on vie­lä kau­kai­ses­sa tu­le­vai­suu­des­sa, jos mil­loin­kaan.

Op­pi­las voi te­ko­ä­ly­so­vel­luk­sen avul­la loih­tia es­seen ly­hy­es­sä ajas­sa suh­tees­sa sen pe­rin­tei­seen työs­tä­mis­ta­paan: hän pää­see hel­pol­la. Kuu­los­taa lois­ta­val­ta ke­hi­tys­ku­lul­ta, sääs­tyy pal­jon ai­kaa jo­hon­kin muu­hun pal­jon tär­ke­äm­pään puu­has­te­luun, mut­ta yleen­sä mi­ta­lil­la on myös toi­nen puo­li: tus­kin kou­lu­teh­tä­vän var­si­nai­nen tar­koi­tus oli­si vain tuot­taa teks­ti, jol­la ei kui­ten­kaan op­pi­mi­sen nä­kö­kul­mas­ta kat­so­en oli­si sel­lai­se­naan juu­ri­kaan pai­no­ar­voa.

Olen sitä miel­tä, et­tä te­ko­ä­ly­tuo­tos vain näyt­täi­si täyt­tä­vän an­ne­tun kou­lu­teh­tä­vän muo­dol­li­set vaa­ti­muk­set, ei sil­le alun pe­rin suun­ni­tel­tua ta­voi­tet­ta eli op­pi­laan oman ajat­te­lu­toi­min­nan edis­tä­mis­tä.

Ih­mi­sen pe­ru­so­mi­nai­suuk­siin kuu­luu lais­kuus, tar­ve pääs­tä ai­na vain hel­pom­mal­la, jos sii­hen suin­kin tar­jou­tuu mah­dol­li­suus. Po­si­tii­vi­ses­sa mie­les­sä lais­kuus voi­daan näh­dä in­no­va­tii­vi­sen ajat­te­lun pe­rus­hy­vee­nä. Väit­tee­ni pe­rus­tuu lu­kui­siin ih­mi­sen työ­tä hel­pot­ta­maan syn­ty­nei­siin hy­vin ai­kaa kes­tä­nei­den kek­sin­tö­jen syn­tyyn. Van­ha sa­non­ta kuu­luu­kin ”Lais­kuus on hyvä lah­ja, kun­han sitä oi­kein käyt­tää”, mut­ta va­ro­vai­suus tuon ”lah­jan” suh­teen on pai­kal­laan ai­na­kin kou­lu­työs­sä.

His­to­ria osoit­taa myös, et­tä kaik­ki mikä vain on mah­dol­lis­ta, se myös to­teu­te­taan, kun ai­ka­naan sii­tä tu­lee tren­di, jota ei mi­kään py­säy­tä.

Te­ko­ä­ly on teh­nyt tu­lo­aan ih­mis­ten ar­ki­päi­vään­kin jo vuo­si­kym­men­ten ajan ja on vain ajan ky­sy­mys, mil­loin te­ko­ä­ly­so­vel­luk­set ovat ar­ki­päi­vää myös kou­luis­sa ja ko­deis­sa – niin hy­väs­sä, kuin pa­has­sa­kin. Maa­il­ma muut­tuu, mut­ta muut­tu­ko ih­mi­nen? Ei muu­tu, mut­ta var­muu­den sii­tä voi saa­da vain ky­sy­mäl­lä sitä jol­ta­kin kaik­ki­tie­tä­väl­tä te­ko­ä­ly­so­vel­luk­sel­ta.

Han­nu Krei­vi­lä

KM