Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on tullut keskeinen ja ehkä puhutuin EU:n politiikan osa-alue työnsä päättäneen Euroopan parlamentin ja komission kaudella. On mainittava, että tällä hetkellä noin 30 prosenttia EU:n koko rahankäytöstä liittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Suomi on kansallisesti sitoutunut EU:n tiukimpiin ilmastotavoitteisiin. EU:n kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta huolimatta globaalit CO2-päästöt kasvavat edelleen. EU:n osuus kokonaispäästöistä on noin kahdeksan prosenttia eli varsin marginaalinen.
Välillä olen ajatellut olevani ajatusteni kanssa varsin yksin, kun en suostu näkemään kehityskulkua vain positiivisessa valossa. Olen pohtinut näin massiivisen energiamurroksen toteuttamisen riskejä näinkin epävarmassa geopoliittisessa tilanteessa kuin nyt. Jos viimekertaiset EU-vaalit olivat ilmastovaalit, povaan tulevan parlamentin ja komission ottavan tolkullisempaa linjaa ilmastopolitiikkaan.
Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen on oltava tavoitteissa ja päämäärissä. Keinojen suhteen EU:n pitää jättää liikkumavaraa jo siksikin, että teknologia kehittyy hyvin nopeasti. On pidettävä huolta, että EU:n kilpailukyky ei heikkene muiden maanosien rinnalla tässä ilmastopolitiikan kilpajuoksussa.
Suomen on puolustettava EU:ssa muun muassa bioenergian järkevää käyttöä ja biotalouden kehittämistä. Turve tulisi luokitella uusiutuvaksi esimerkiksi edes vuotuisen kasvun osalta. Ajattelen, että ns. puhtaiden energiamuotojen investointien on tapahduttava markkinaehtoisesti. Euroopan on vahvistettava energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta, mutta mitään energianlähdettä tai esimerkiksi liikenteen voimanlähdettä ei ole järkeä kategorisesti kieltää.
On nostettava suurempaan keskusteluun myös hiilivuoto enemmän saastuttaviin maihin EU:n kustannuksella. Samalla on muistutettava, että nykyinen kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja ns. vihreä siirtymä ovat omiaan lisäämään riippuvuuksiamme Kiinasta.
Ilmastopolitiikassa on otettava huomioon muun muassa energia- ja materiaalirealiteetit. Huoltovarmuuden näkökulmasta omaa tuotantoa on tehostettava Euroopassa. Esimerkiksi nopea siirtyminen sähköautoihin ja uusiutuvaan energiaan lisäävät EU-maiden Kiina-riippuvuutta, koska niihin on panostettu vahvasti koko tuotantoketjun osalta. Realismia on sanoa, että Euroopasta loppuvat metallit, materiaalit, suunnittelijat ja käytännön tekijät.
Sosiaalisesti vahvat, taloudellisesti vakaat ja luottamuksen varaan rakentuvat yhteiskunnat selviävät myös paremmin muuttuvassa ilmastossa. Olisi aika myös investoida siihen, kuinka voimme sopeutua ilmastonmuutokseen.
Katriina Hiippavuori
Kristillisdemokraattien 2. varapuheenjohtaja
Maskun kunnanvaltuutettu