Pekka Myllymäki on aiheellisesti huolissaan ilmastonmuutoksesta kirjoituksessaan ”Keskustelu hiilensidonnasta menee metsään” (VSS 19.12.2024). Kirjoituksessa oli muutamia oikaisua ja täydentämistä kaipaavia kohtia.
Ilmastomuutoksen syynä ovat fossiilisen energian poltosta ilmakehään muutaman sadan vuoden aikana kertyneet hiiliyhdisteet. Jokainen meistä ja meidän isovanhemmistamme on saanut osansa teollistumisen hyödyistä, joten syyllisten etsiminen sen enempää kaupungeista kuin maaltakin on turhaa.
Ilmakehään kertyneet ylimääräiset hiiliyhdisteet poistuvat luonnollisten prosessien kautta vähitellen, kun annamme siihen aikaa ja mahdollisuuksia. Juuri nyt tärkeintä ilmastotyötä olisi välttää lisähiilen vapauttamista ilmakehään. Muutaman lähivuosikymmenen aikana tämä tarkoittaa päästöjen vähentämisen ohella hiilivarastojen vaalimista. Pidemmällä aikavälillä ehdimme sitten vahvistamaan hiilinieluja ja saavuttamaan tasapainon päästöjen ja nielujen välille.
Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ja omien lakiensa kautta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, ja tässä on myös onnistuttu: päästömäärät ovat viimeisten 15 vuoden aikana laskeneet 75:stä 47,7 miljoonaan tonniin hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv.). Lähes puolet vähennyksestä johtuu onnistuneesta EU-tason päästöjärjestelmästä, joka kattaa teollisuuden ja energiantuotannon. Suomen omien päätösten varaan jää päästökaupan ulkopuolinen osa, eli lähinnä liikenne ja maankäyttösektori.
Kuten Pekka Myllymäki toteaa, metsät ovat keskeinen osa ilmastomuutoksen torjuntaa Suomessa. Kasvihuonepäästöjen hillitseminen on meillä vaikeutunut, kun maankäyttösektori ei vuodesta 2021 lähtien ole enää ole ollut nettonielu. Viime vuosina hakkuut ovat paitsi merkittävästi pienentäneet hiilinielua, myös ylittäneet puuntuotannollisen kestävyyden tason monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa.
Ongelma ei siis ole metsien vanheneminen, vaan metsänhakkuut. Vaikkapa mänty sitoo hiiltä muutamia satoja vuosia, minkä jälkeen vanha metsä on hyvä hiilivarasto vielä paljon pitempään. Kun puu lopulta lopettaa kasvunsa ja kuolee, metsän hiilensidonta jatkuu puuta ympäröivän muun kasvillisuuden eli varpujen, pensaiden ja taimien kautta. Nuori metsä toki sitoo hiiltä vanhaa tehokkaimmin, mutta hakkuuvaiheen jälkeen metsä muuttuukin päästölähteeksi juuri niiden ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta kriittisten lähivuosikymmenten ajaksi.
Metsätalous on Suomessa tärkeää, ja onneksi tunnetaan keinoja lisätä hiilivarastoja myös metsänomistajan kannalta edullisesti. Varoja voi saada talousmetsien luonnonhoitoon tai suojelualueen perustamiseen. Myös kiertoajan pidennys, turvemaiden tuhkalannoitus ja jatkuvapeitteinen metsänkasvatus siihen soveltuvilla kasvupaikoilla ovat maanomistajalle taloudellisesti kannattavia ja jo nyt toteutettavissa olevia toimia.
Suomen päätäntävallassa on laajentaa päästökauppajärjestelmän kaltaisia mekanismeja myös maankäyttösektorille. Tulevaisuudessa metsänomistajille olisi syytä maksaa myös hiilen sitomisesta ja varastoimisesta. Samalla voitaisiin laskea vuotuisia hakkuumääriä ja parantaa puun laatua, sekä pysyä ilmasto- ja luontonäkökulmasta kestävällä tasolla. Kukaan ei ole ehdottanut metsänhakkuiden lopettamista, vaan kohtuullistamista ja luontoarvojen parempaa huomioimista.
Irma Saloniemi, ekologian dosentti, Masku
Minna Pappila, metsä- ja biodiversiteettioikeuden dosentti, Naantali