Mikään ei pysy kunnossa hoitamatta. Lähes joka kunnasta löytyy esimerkkejä aktiivisten ihmisten toimesta perustetuista luontopoluista, joita ei sitten seuraava sukupolvi olekaan muistanut, tajunnut tai jaksanut hoitaa. Jos eivät rakenteet kohtaa ilkivaltaa, niin ainakin ne jäävät rapistumaan. Poluistakin luonto ottaa takaisin omansa ja ne pusikoituvat umpeen.
Maskussa Rosarium on yksi esimerkki paikasta, jonka hoitamisvastuut on nyt aika miettiä uudelleen. Kun alue pari vuosikymmentä sitten perustettiin, takana oli joukko ruusuharrastajia, jotka jaksoivat ahertaa: hoitaa ruusuja ja pitää käytävät puhtaina rikkakasveista.
Toki heillä oli myös ajatus tulevasta: se ken ruusun istuttaa, jatkaa myös sen hoitoa joka vuosi. Nykyisin tiedetään, että systeemi ei toiminut kunnolla edes alussa. Ruusut ovat osin risukoituneet ja kyltit, joista selviäisi mikä ruusu on kyseessä, ovat suurelta osin hävinneet.
Kotiseutuyhdistys on pitkään hoitanut aluetta, mutta väkeä ja aikaa ei oikein riitä. Eikä alueen omistavalla kunnallakaan liiemmälti kiinteistöpuolen työntekijöitä ole.
Maskun viheralueiden kunnossapitoluokitusta (V-SS 24.9.) laativat Proagrian maisema-asiantuntijat ovat sitä mieltä, että jos Rosariumia edelleen markkinoidaan kunnan nähtävyytenä – ja todellakin kannattaa, sillä niin hieno se kukinta-aikaan on – niin sen hoitoon tarvitaan enemmän myös kunnan panostusta.
Onpa sellainenkin idea heitetty ilmoille, että tuodaan Rosariumiin työkaluja ja hanskoja, ja tehdään opastaulu hoito-ohjeista. Näinköhän kävijät niihin tarttuisivat, ja ryhtyisivät ohimennen hetkeksi hommiin? Se olisi hienoa, mutta ennemminkin voi epäillä, että tarvikkeet lähtevät kävelemään kävijöiden mukaan.
Maskussa on kunnan viheralueiden hoitoa ryhdytty pohtimaan siltä kantilta, että miten voitaisiin vähentää nurmikonleikkuuta ja käyttää siitä säästyvää aikaa muuhun ympäristönhoitoon. Ehkä tätä kautta löytyy ratkaisu Rosariuminkin hoitoon.
Sari Honkasalo