On ta­po­ja mo­nia kul­ku elä­män läpi käy­dä. Ol­la oma it­sen­sä vai ku­lis­sit ra­ken­taa? Ku­lis­sit val­het­ta ruok­kii ja kas­vat­taa!

Ku­lis­se­ja ra­ken­ta­es­sa tark­ka­na koko ajan ol­la saa, et­tä ta­ri­na us­kot­ta­va­na koos­sa py­syy. Ku­lis­sit stres­siä kas­vat­taa ja stres­si elä­mää ly­hen­tää. Pai­no ku­lis­sien ajan myö­tä kas­vaa, ja kan­ta­jan re­surs­sit ra­jal­li­set pet­tää. Nis­kaan kan­ta­jan kaik­ki ro­mah­taa.

On elä­mä siis pa­rem­paa, kun sen elää oma­na it­se­nään. On sil­loin si­säl­tö sen ai­toa, ei­kä val­het­ta toi­sen pe­rään.

Pal­jon olen feik­kiä elä­mä­ni ai­ka­na näh­nyt ja ku­lis­sien sor­tu­mi­sia, joi­den seu­rauk­set oli­vat su­rul­lis­ta kuul­ta­vaa.

Nau­ti­taan elä­mäs­tä ai­toi­na omi­na it­se­näm­me. Si­ten pi­de­tään myös it­ses­täm­me huol­ta, kos­ka ku­lut­ta­va stres­si­ta­so py­syy al­hai­se­na.

Sau­li Nur­mi