Ai­ka­na, jol­loin kai­kes­ta oli pu­laa, py­rit­tiin elä­mään ”suu säk­kiä myö­ten, ki­ris­tet­tiin vyö­tä”. Ve­lan sa­not­tiin ole­van ”veli otet­ta­es­sa, mut­ta vel­jen­poi­ka mak­set­ta­es­sa”. Toi­sin näyt­tää ole­van ny­ky­ään, var­sin­kin val­ti­on­ta­lou­des­sa ra­haan vain tun­tuu riit­tä­vän.

Kui­ten­kin Suo­men val­ti­on­vel­ka ja kor­ko­me­not lä­hen­te­le­vät täh­ti­tie­teel­li­siä lu­ku­ja. Mikä neu­vok­si? Ti­lan­teen kor­jaa­mi­sek­si ai­na­kin vi­her­va­sem­mis­to­po­lii­ti­kot tar­jo­a­vat jon­kin­lais­ta ih­me­lää­ket­tä, joka tait­tai­si vel­kaan­tu­mi­sen kier­teen il­man, et­tä mis­tään oli­si tar­vet­ta sääs­tää, lei­ka­ta (an­teek­si mel­kein ki­ro­sa­na).

Pää­sään­töi­ses­ti po­lii­tik­ko­jen vel­kaan­tu­mi­sen kat­kai­se­mi­sek­si esit­tä­mät kei­not pe­rus­tu­vat toi­ve­a­jat­te­luun, jon­ka mu­kaan vel­ka­on­gel­mat rat­ke­a­vat kuin it­ses­tään. Kyl­lä ai­ka hoi­taa, jos hy­vin käy, mut­ta kaik­kia ää­nes­tä­jiä pe­rus­te­lut tus­kin va­kuut­ta­vat.

Jos­tain kum­man syys­tä, var­sin­kaan näin vaa­lien al­la mo­ni­kaan po­lii­tik­ko ei us­kal­la esit­tää sel­lais­ta sääs­tö­lis­taa, joka edel­lyt­täi­si luo­pu­mis­ta ei ihan vält­tä­mät­tö­mis­tä hank­keis­ta, ku­ten esi­mer­kik­si rai­ti­o­tie ja tun­nin juna, so­si­aa­lie­tuuk­sien hei­ken­tä­mi­ses­tä tai työt­tö­myys­tur­van por­ras­ta­mi­ses­ta pu­hu­mat­ta­kaan.

Ny­kyi­ses­sä val­ti­on­ta­lou­den ti­lan­tees­sa, jos­sa me­not ylit­tä­vät tu­lot, on vai­kea ku­vi­tel­la ta­lou­den ta­sa­pai­not­tu­van il­man min­kään­lai­sia konk­reet­ti­sia sääs­tö­toi­mia, joil­la val­ti­on me­no­ja hil­lit­täi­siin nii­den jat­ku­van kas­vat­ta­mi­sen si­jaan. Hyvä ky­sy­mys kuu­luu: on­ko mah­dol­lis­ta vain toi­min­to­ja te­hos­ta­mal­la, tin­ki­mät­tä mis­tään py­säyt­tää val­ti­on vel­kaan­tu­mi­nen?

Ny­ky­a­jan tren­diin kuu­lu­vat kai­ken uu­del­leen luo­mi­nen, hy­vin toi­mi­van­kin kor­jaa­mi­nen ja kai­ken van­han, mu­kaan lu­kien ikäih­mis­ten syr­jäyt­tä­mi­nen ai­kan­sa elä­nei­nä ja hyö­dyt­tö­mi­nä. Me­nos­sa on su­ku­pol­ven vaih­dos, jon­ka mu­kaan kaik­ki van­hat ta­vat ja kä­si­tyk­set jou­ta­vat ro­mu­kop­paan. Sa­mal­la kui­ten­kin unoh­tuu, et­tä kau­neus ja nuo­ruus­kin on ka­to­a­vais­ta, mut­ta ”van­huus ja vii­saus” kul­ke­vat käsi kä­des­sä ha­maan hau­taan saak­ka.

Nyt, kun ker­ran on muu­tos­vauh­tiin pääs­ty, niin oli­si­ko jo ai­ka poh­tia myös po­liit­ti­sen pää­tök­sen­te­ko­sys­tee­mim­me ny­ky­ter­mil­lä il­mais­tu­na ”päi­vit­tä­mis­tä” tä­hän päi­vään? Sen mu­kaan maam­me on­gel­mat ja ke­hit­tä­mi­nen näh­täi­siin­kin koko pää­tök­sen­te­ko-or­ga­ni­saa­ti­o­ta yh­dis­tä­vä­nä te­ki­jä­nä, ei­kä niin­kään vain yh­teis­työ­tä re­pi­vä­nä, po­lii­tik­ko­jen ja eri puo­lu­ei­den etu­jen aja­mi­sen mah­dol­lis­ta­va­na ja ruok­ki­va­na tais­te­lu­tan­te­ree­na, jos­sa ”sul­ka omaan hat­tuun” pi­tää saa­da hin­nal­la mil­lä hy­vän­sä.

Ai­ka näyt­tää