Anneli Perkiö
OP Lounaisrannikko on tiiviisti mukana toimialueensa ihmisten elämässä. Pankin oma 120-vuotisjuhlavuosi sekä samanaikainen Kustavin 150-vuotisjuhlavuosi herättivät alkuvuodesta ajatuksen valokuvauskilpailusta, joka kuvastaisi elämää Kustavissa, kaiken luonnonkauneuden ohella. Kustavin kunta lähti mukaan mielellään.
Keväällä, aikavälillä 26.2.- 31.5. Kustavissa otetun kuvan sai kilpailuun lähettää kuka tahansa sinä aikana kuvan ottanut paikallinen, kesäasukas tai vain Kustavissa käymässä ollut. Sillä tavalla kisa koskettaisi monia.
Valokuvakisan parhaat on nyt valittu ja palkittu.
– Voittaja sai OP Lounaisrannikon rahastolahjakortin ja toiseksi tullut Kustavin kunnan lahjakortin valitsemaansa kustavilaiseen palveluun tai tuotteisiin, kertoi pankin markkinoinnista ja viestintästä vastaava Hanna Hiitelä.
Voiton kisassa vei kesäkustavilaisen Pasi Mitikan seesteinen kuva vaimostaan Anu Mitikasta suppailemassa peilityynellä merellä. Kuva on otettu kännykällä, kajakissa istuen.
– Olen Nakkilasta, ja meillä on vene täällä. Ollaan paljon Katanpään linnakesaarella, ja nyt olen ollut liikkeellä saaren ympäristössä vuoden päivät myös kajakilla. Oli tyyni päivä toukokuussa, hämmästyttävän tyyntä vielä keskipäivälläkin. Kun vaimoni näki tämän kuvan, hän sanoi, että nyt kyllä osallistut siihen kilpailuun.
Toisen palkinnon voitti kustavilainen Meeri Tengström kuvallaan kalliolla istuvista omista ja sisarensa lapsista. Taustalla näkyy peltomaisemaa ja sisarusten talot, jotka ovat vielä OP Lounaisrannikon omistuksessa, kuten Tengström kertoi nauraen. Siten pankki tosiaankin on kiinni kustavilaisten elämässä.
– Kuvaan lapsia aika paljon, mutta tämän kuvan otin ihan varta vasten kilpailua varten. Käymme koiran ja lapsien kanssa aika usein samassa metsässä, ja otin nyt kameran mukaan.
Kustavin kulttuurisihteeri Anna Leimola paljasti, että tämän valinnan teki Kustavin kunnanviraston väki.