Sari Hon­ka­sa­lo

Yrt­ti­tee on van­ha tapa käyt­tää kas­ve­ja, ja vaih­to­eh­toi­sia käyt­tö­ta­po­ja on run­saas­ti. Kas­ve­ja voi­daan käyt­tää joko tuo­ree­na tai kui­vat­tu­na, ja teen voi teh­dä joko kuu­maan tai kyl­mään ve­teen.

– Enim­mäk­seen kas­veis­ta käy­te­tään leh­tiä, mut­ta jois­ta­kin myös juu­ria tai sie­me­niä, my­nä­mä­ke­läi­nen yrt­ti­te­ra­peut­ti Lii­sa-Mai­ja Ve­rai­nen ker­too.

Vil­liyr­tit ovat help­po tapa läh­teä ko­kei­le­maan yrt­ti­tee­tä.

– Jos vä­lil­lä tun­tuu, et­tä ve­den juo­mi­nen tök­kii, nes­tey­tys hoi­tuu ai­ka näp­pä­räs­ti yrt­ti­teel­lä. Kun it­se ke­räät ja kui­vaat, tie­dät myös mitä juot.

Se on kui­ten­kin tär­ke­ää, et­tä tun­nis­taa kas­vit eli on tie­det­tä­vä tark­kaan mitä ke­rää. Ihan tei­den lä­hel­tä kas­ve­ja ei kan­na­ta ot­taa, kos­ka siel­lä voi kas­veis­sa ol­la epä­puh­tauk­sia. Se­kin on hyvä huo­mi­oi­da, et­tä ke­rää vain sen ver­ran kuin tar­vit­se ei­kä kos­kaan vie kas­vu­pai­kas­ta vii­mei­siä kas­ve­ja.

Ve­rai­nen kan­nus­taa en­sin läh­te­mään kat­so­maan omaa lä­hiym­pä­ris­töä, mitä siel­tä löy­tyy.

– Tuok­sut­te­lee ja ko­kei­lee mitä siel­tä lä­hel­tä nou­see. Use­as­ti ne kas­vit ovat juu­ri nii­tä, jot­ka ovat si­nul­le hy­väk­si. Esi­mer­kik­si voi­ku­kan leh­ti on ihan ää­ret­tö­män hyvä tee­kas­vi, jos ha­lu­aa pis­tää nes­teet ja kuo­nat liik­keel­le.

Vil­liyr­teis­tä teh­dyn teen hy­viä puo­lia on se­kin, et­tä niis­sä ei ole ko­fei­i­nia ku­ten on vih­reis­sä, val­koi­sis­sa ja mus­tis­sa tee­laa­duis­sa.

Malvat ovat kosteuttavia yrttejä, esittelee Liisa-Maija Verainen.

Sari Honkasalo

Jos pää­tyy kui­vaa­maan kas­vit, on tär­ke­ää säi­lyt­tää ne va­lol­ta ja kos­teu­del­ta suo­jat­tu­na.

Kui­vat­tu­ja vil­liyrt­te­jä käy­tet­tä­es­sä 1–2 tee­lu­si­kal­lis­ta per kup­pi riit­tää. Hau­tu­mi­sai­kaa tar­vi­taan 10–15 mi­nuut­tia.

– Voi vaik­ka läh­teä en­sin sii­tä yh­des­tä tee­lu­si­kal­li­ses­ta ja sit­ten läh­tee li­sää­mään. Yrt­ti­tee­tä voi­vat käyt­tää myös iäk­käät ja lap­set, mut­ta heil­le an­nos­tus on puo­let vä­hem­män, Ve­rai­nen muis­tut­taa.

Tuo­rei­ta kas­ve­ja käyt­tä­es­sä so­pi­va mää­rä on yk­si ruo­ka­lu­si­kal­li­nen per kup­pi.

– Maus­tei­set tim­ja­mi, ros­ma­rii­ni tai sal­via ovat niin voi­mak­kai­ta, et­tä nii­tä pis­te­tään ai­van vä­hän. Muu­ten tees­tä saat­taa tul­la lii­an tu­jua.

Yrt­ti­tee­tä voi hy­vin juo­da use­am­man ku­pil­li­sen päi­väs­sä.

– Ei kui­ten­kaan mie­lel­lään sa­maa yrt­tiä kah­ta viik­koa pi­dem­pään vaan vaih­del­len.

Yrttiteetä on helppo valmistaa pressopannulla.

Sari Honkasalo

– Kun yrt­ti­teen on teh­nyt, se säi­lyy jää­kaa­pis­sa tai ter­mos­pul­los­sa 24 tun­tia. Teen voi läm­mit­tää myös uu­del­leen, mut­ta tie­tyis­tä yr­teis­tä tu­lee täl­löin kit­ke­rää. Lo­put voi käyt­tää vaik­ka kas­vien kas­te­lu­ve­dek­si.

Suo­sit­tu vih­reä tee on Lii­sa-Mai­ja Ve­rai­sen mu­kaan hyvä esi­merk­ki sii­tä, mi­ten teen saa pi­lat­tua kit­ke­ryy­del­lä.

– Jos vesi on lii­an kuu­maa ja tee ku­pis­sa lii­an kau­an en­nen kuin juot sen, se ei ole enää hy­vän­ma­kuis­ta.

Ve­rai­nen opas­taa te­ke­mään yrt­ti­tee­tä 2–4 kas­vin se­koi­tuk­si­na.

– Jou­kos­sa on hyvä ol­la aro­maat­ti­sia kas­ve­ja, sil­lä on tär­ke­ää, et­tä tee myös mais­tuu hy­väl­tä. Esi­mer­kik­si nok­ko­sen ja si­an­kär­sä­mön jouk­koon ote­taan vaik­ka ani­sii­soa, pi­par­mint­tua, sit­ruu­na­me­lis­saa ja sak­san­kir­ve­liä.

Kas­ve­ja voi mais­tel­la en­sin vaik­ka pis­tä­mäl­lä nii­tä pie­neen mää­rään vet­tä. Jot­kut ko­kei­le­vat kas­ve­ja myös pu­rek­si­mal­la pien­tä pal­loa pur­kan ta­paan.

– It­sel­leen so­pi­vat kas­vit pi­tää ope­tel­la eri ais­te­ja käyt­tä­en.

Yrtti-iiso eli anisiiso.

Sari Honkasalo

Kas­vien vai­ku­tuk­si­a­kin kan­nat­taa sel­vit­tää. Ve­rai­nen muis­tut­taa ih­mis­ten ole­van jo so­lu­ta­sol­la eri­lai­sia, ja sik­si eri ke­ho­tyy­peil­le so­pi­vat eri kas­vit. Omat al­ler­gi­at ja herk­kyy­det­kin pi­tää tie­tys­ti huo­mi­oi­da.

– Län­si­mais­sa ope­te­taan pit­käl­ti, et­tä tiet­ty kas­vi vai­kut­taa tiet­tyyn asi­aan, mut­ta van­hem­mis­ta kult­tuu­reis­ta ku­ten ay­ur­ve­das­ta nou­see se, et­tä pi­tää tun­nis­taa en­sin ke­ho­tyyp­pi. Kas­vien ja ih­mis­ten omi­nai­suuk­sien pi­tää nat­sa­ta niin, et­tä ne ta­sa­pai­not­ta­vat toi­si­aan. Eli ei kuu­mal­le ke­ho­tyy­pil­le kuu­maa vaan vii­len­tä­vää ei­kä vii­le­äl­le li­sää vii­le­ää.

Jos on vaik­ka unet­to­muut­ta, voi ko­keil­la vii­len­tä­viä kas­ve­ja ku­ten pi­par­mint­tu­ja.

– Sen kans­sa pi­tää kui­ten­kin muis­taa, et­tä jos juo oi­kein läm­pi­män pi­par­mint­tu­teen il­lal­la, niin se te­kee­kin päin­vas­tai­sen vai­ku­tuk­sen eli ei tu­le­kaan uni tai tu­lee le­vo­ton uni.

Siankärsämö.

Sari Honkasalo