Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena viettää mukava lintupäivä nauttien lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.
Tapahtumaan voi osallistua joko lauantaina 4.5. tai sunnuntaina 5.5. yksin tai yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
Havainnointialue ulottuu kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa saman vuorokauden aikana niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa. Koko vuorokautta ei tarvitse käyttää havainnointiin. Tulokset voi ilmoittaa netin kautta Birdlifelle.
Lauantaina järjestetään myös 29. kerran lintuharrastajien Tornien taisto -tapahtuma.
Tapahtuma järjestetään viime kesänä edesmenneen Lasse J. Laineen muistolle. Hänen ideastaan syntyi aikanaan ensimmäinen Tornien taisto -tapahtuma.
Tornien taistoon on ilmoittautunut tähän mennessä yli 300 lintutornia eri puolilta Suomea. Tapahtumassa 3–8-henkiset joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (klo 5–13).
Vakan alueella kisataan Kaidanpään lintutornilla Maskun Lemussa, Vasikkahaan tornissa Mynämäen Mietoistenlahdella, Kuustonlahden lintutornilla Mynämäessä sekä Uudessakaupungissa Pyhämaan Vasikkakarissa.
Leikkimielisen kisailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä. Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan.