Oman pihan pönttölinnuista tiedetään parhaiten tiaiset ja kirjosieppo, mutta myös leppälintu kuuluu kärkiviisikkoon.
Koiraan väritys on saanut nimensä sahatun lepän punertuvasta pinnasta. Leppälinnun suomalaisen surumielisessä laulunsäkeessä sekä väräjävässä oranssipyrstössä on jotakin herkkää.
Vakka-Suomessa leppälintu pesii maaseudun asutuksen lähellä ja yhä yleisemmin myös taajamissa ja keskustoissa. Toinen lajin ympäristö on mäntymetsä, mutta ei koskaan kuusikko. Leppälintu viihtyy myös suurten saarten kalliomänniköissä.
Suhteellisen suuriaukkoiset pöntöt tai avopöntöt ovat sopivia leppälinnulle, mutta niin myös rakennusten kolot ja onkalot tuuletusaukoista lähtien. Männiköiden leppälinnut puolestaan pesivät kelojen koloissa, jotka ovat vähentyneet.
Lajin kannoissa on kuitenkin suuria vuosittaisia vaihteluita, jotka johtuvat Afrikassa sijaitsevien talvehtimisalueiden kuivuudesta ja Suomen kesäsäistä poikasaikaan. Viime keväänä punarinnat kärsivät myöhäisestä takatalvesta, mutta suuri osa leppälinnuista ei silloin vielä ehtinyt Suomeen.
Jo vanha kansa tunnisti leppälinnun, mutta pelonsekaisin tuntein. Linnun väritys yhdistettiin punatautiin ja tuleen, jotka uhkasivat karjaa ja asumuksia. Kuolemanlintu onkin lajin yksi nimitys kansanperinteessä.
Markku Paakkinen