Sari Hon­ka­sa­lo

My­nä­mä­en kir­kon ase­huo­nees­sa on tä­män ke­sän näyt­te­ly­nä elo­kuun lop­puun as­ti Kar­ja­lan kou­lun op­pi­lai­den pii­rus­tuk­sia Kar­ja­lan kir­kon uruis­ta. Ohes­sa on myös tie­toa tänä vuon­na 130 vuot­ta täyt­tä­vis­tä uruis­ta.

Alun pe­rin kou­lu­lai­set te­ki­vät piir­rok­set Kar­ja­lan kirk­koa var­ten, mut­ta kant­to­ri Jen­ni Ur­po­nen ihas­tui pii­rus­tuk­siin sii­nä mää­rin, et­tä ha­lu­si las­ten nä­ke­myk­set esiin myös kes­kus­taan. Tee­mal­taan ne so­pi­vat hy­vin Py­hän Lau­rin kirk­koon, kos­ka siel­lä pi­de­tään hei­nä­kuus­sa kes­ki­viik­koi­sin kel­lo 12 ur­ku­vart­te­ja.

Las­ten piir­rok­sis­ta nä­kyy hy­vin se, et­tä jo­kai­nen on kiin­nit­tä­nyt huo­mi­o­ta uruis­sa eri osiin.

– Yh­tä ovat kiin­nos­ta­neet lam­put, tois­ta pil­lis­tö ja kol­mas on piir­tä­nyt fa­sa­din yk­si­tyis­koh­tia. Taus­tan hir­si­sei­nä­kin on huo­mi­oi­tu. To­del­la tark­ka­nä­köis­tä työ­tä, ja kai­kis­ta tun­nis­taa mit­kä urut ovat ky­sees­sä, kiit­te­lee Ur­po­nen.

Kou­lu­lai­set kä­vi­vät ryh­mis­sä tu­tus­tu­mas­sa ur­kui­hin ja ha­luk­kaat pää­si­vät soit­ta­maan­kin.

– Vas­taa­not­to oli ihas­tu­nut­ta. Urut te­ke­vät ison vai­ku­tuk­sen lap­siin, ja kyl­lä ai­kui­siin­kin, Ur­po­nen ker­too.

Kar­ja­lan kir­kon urut val­mis­ti K.G. Wikst­röm Naan­ta­lis­ta vuon­na 1894. Haus­ka­na yk­si­tyis­koh­ta­na Jen­ni Ur­po­nen mai­nit­see, et­tä My­nä­mä­en kir­kon ur­ku­jen val­mis­ta­ja puo­les­taan on Wikst­rö­min poi­ka Erk­ki Va­lan­ki.

Kar­ja­lan kir­kon urut ovat ai­no­at soit­to­kun­toi­si­na säi­ly­neet Wikst­röm-urut, ja niil­le on­kin myön­net­ty Suo­men his­to­ri­al­li­set urut -kun­ni­a­mai­nin­ta.

– Ur­ku­jen ää­ni­ker­to­ja on va­li­tet­ta­vas­ti muo­kat­tu vuon­na 1966, mut­ta sit­ten vuon­na 1985 on ym­mär­tääk­se­ni py­rit­ty pa­laa­maan taas al­ku­pe­räi­seen suun­taan. Kos­ka ky­sees­sä ovat pneu­maat­ti­set urut, ne pis­tä­vät jos­kus tal­vel­la kam­poi­hin, kun on kui­va il­ma. Ke­vään ja syk­syn kos­te­at ke­lit ovat eri­no­mai­sia soit­taa, Ur­po­nen ker­too.

Ase­huo­neen näyt­te­lys­sä pys­tyy qr-koo­din kaut­ta kuun­te­le­maan, mil­tä urut kuu­los­ta­vat. Esil­lä on myös ku­via ur­ku­jen puh­dis­tu­su­ra­kas­ta vuo­del­ta 2020.

My­nä­mä­en kirk­ko on avoin­na tie­kirk­ko­na joka päi­vä kel­lo 10–16, pait­si lau­an­tai­sin ai­no­as­taan mah­dol­lis­ten toi­mi­tus­ten ajan, jol­loin kirk­koon ja ase­huo­neen näyt­te­lyyn voi tu­tus­tua oma­toi­mi­ses­ti.

Kir­kos­sa jo use­am­man vuo­den op­paa­na toi­mi­nut Noo­ra Pal­mu­nen ker­too ih­mi­siä käy­vän vaih­te­le­vas­ti.

– Ke­sä­kuus­sa ai­na vä­hem­män, mut­ta ju­han­nuk­sen jäl­keen on vil­kas­tu­nut. Run­sas tu­hat kä­vi­jää ke­sän ai­ka­na var­maan ker­tyy, hän ar­vi­oi.

Kir­kos­sa käy sekä mat­kai­li­joi­ta et­tä pai­kal­li­sia. Pal­mu­nen on huo­man­nut, et­tä van­hois­ta kir­kois­ta kiin­nos­tu­neet te­ke­vät usein reis­su­ja, jois­sa kier­tä­vät esi­mer­kik­si juu­ri van­ho­ja ki­vi­kirk­ko­ja.

– Tän­ne ei kui­ten­kaan ai­na tar­vit­se tul­la kuun­te­le­maan his­to­ri­as­ta, vaan voi tul­la vain het­kek­si is­tu­maan ja hil­je­ne­mään, hel­le­päi­vi­nä vii­len­ty­mään­kin, Pal­mu­nen vink­kaa.

My­nä­mä­en kirk­ko on hä­nen ko­ti­kirk­kon­sa, jo­hon sitä myö­ten liit­tyy pal­jon muis­to­ja.

– Tääl­lä olen ai­ka­naan kou­lun kans­sa käy­nyt ja ri­pil­le pää­syt. It­se­kin olen sil­ti op­paa­na ol­les­sa­ni op­pi­nut pal­jon uut­ta, kun olen et­si­nyt vas­tauk­sia ih­mis­ten ky­sy­myk­siin, hän ker­too.