Taidegalleria Horisonttiin näyttelyn pystyttänyt Arja Lunden (vas.) innostui maalaamisesta serkkunsa Heli Sammaliston innoittamana.
Heli Mäki-Laurila
Heli Mäki-Laurila
– Akvarelleja ei voi korjata vaan ne pitäisi heti saada menemään oikein. Akryylitöitä voi aina korjailla ja maalata päälle uudestaan, kertoo uusikaupunkilainen Arja Lunden.
Lunden maalasi aikaisemmin akvarelleja, mutta jossain vaiheessa maalaaminen jäi. Kun Lunden seurasi serkkunsa Heli Sammaliston maalaamista akryyliväreillä, hän innostui maalaamisesta usean vuoden tauon jälkeen uudelleen. Taukoon ei ollut mitään varsinaista syytä.
– Siinä on oma vähti, jos vie töitä näyttelyihin ja hakee pois, pohtii Lunden.
Kiinnostus taiteeseen on kulkenut suvussa, ja Lunden kertoo piirtäneensä aina lapsesta lähtien.
– Kun Heli meni Piirustuskouluun, siitä se omakin innostus alkoi.
Lunden kuitenkin toteaa, että hänelle taide on aina ollut harrastus. Työuransa Lunden teki Vakka-Suomen sairaalassa sairaala-apulaisena.
– Olin 20-vuotias, kun sinne menin ja sieltä jäin eläkkeelle. Kun on tausta työläisperheessä, ei ollut mahdollisuutta lähteä muihin tehtäviin.
Lunden on uusikaupunkilaisen Taidegalleria Horisontin syyskuun taiteilija. Horisontin Studiossa on esillä sekä aiempina vuosina maalattuja akvarelleja että uudempia akryylikollaaseja, joiden kulmasta saattaa pilkottaa aiemmin maalattua akvarellia. Kollaaseissa on käytetty myös esimerkiksi käsitöitä ja sanomalehteä.
Teosten värimaailma on varsin samanlainen, vaikka maalaamisen välissä on kulunut vuosia.
– Ei saisi olla mitään oikein räikeää, Lunden pohtii.
Aiheista häntä inspiroivat luonto ja meri.
– Tämä on mahdottoman hyvää ajankulua, sanoo Lunden maalaamisesta.
Horisontin syysnäyttelyssä on esillä myös gallerian vakiväen töitä, osa ihan uusia, osa vähän vanhempia.
Esillä on Kyösti Hallikaisen, Seija Itärannan, Tiina Kuusikosken, Esko Lappalaisen, Hiltu Sallisen, Heli Sammaliston, Auli Sormusen, Valto Vaalikiven ja Juhani Vuorisalmen töitä.
Horisontti on avoinna keskiviikosta lauantaihin.