Tu­li­pa­lon sat­tu­es­sa oli­vat kons­tit ah­taas­ti ra­ken­ne­tuis­sa maa­lais­ky­lis­sä ko­vin vä­his­sä. Sik­si en­na­koi­van suo­je­lun mer­ki­tys oli tär­keä. Ti­lal­la tuli ol­la tie­tyn­lai­nen pa­lo­ka­lus­to, jol­la oli mah­dol­li­suus hal­li­ta pa­lo­pe­sä­ket­tä, kun­nes apu­voi­mia lä­hi­ky­lis­tä eh­ti pai­kal­le. Sam­mu­tus­ve­den saan­ti oli kyn­nys­ky­sy­mys tu­li­pa­lon syt­ty­es­sä. Mui­ta oman ky­län tai ta­lon va­rus­tei­ta edel­ly­tet­tiin ole­van pa­lo­tik­kaat, hak­ku, äm­pä­rei­tä, la­pi­oi­ta yn­na mui­ta.

En­na­koi­vaan pa­lo­suo­je­luun kuu­lui rat­kai­se­vas­ti ky­län ra­ken­nus­suun­nit­te­lu. Kaik­ki tu­li­si­jal­la va­rus­te­tut ra­ken­nuk­set tuli si­joit­taa erik­seen kau­em­mas ky­lä­kes­kuk­ses­ta, poik­keuk­sen te­ki­vät ai­no­as­taan asuin­ri­pit. Näi­tä pa­lo­tur­val­li­suut­ta vaa­ran­ta­via työ­huo­nei­ta oli­vat muun mu­as­sa paja, rii­hi ja sau­na. Ka­te­ai­nee­na ol­ki, mal­ka ja pä­re­ai­neet muo­dos­ti­vat vaa­ra­te­ki­jän, jot­ka oli­vat kui­vu­es­saan herk­kiä ki­pi­nöil­le ja jou­dut­tiin kas­te­le­mal­la kos­tut­ta­maan. Var­sin­kin kui­vi­na kau­si­na nämä muo­dos­ti­vat vaa­ral­li­sen yh­tä­lön.

En­nen Iso­ja­koa mo­net ky­lät oli­vat vä­hin­tään mo­ni­ta­loi­sia, tii­viis­ti yh­teen ra­ken­net­tu­ja, um­pi­pi­hai­sia ta­lo­ryh­miä. Tu­li­pa­lon sat­tu­es­sa se mer­kit­si lä­hes­tul­koon ko­ko­nai­sen ky­län tu­hoa. Iso­ja­on yh­tey­des­sä mo­ni­ta­loi­set ky­lät py­rit­tiin loh­ko­mi­sen yh­tey­des­sä ha­jaut­ta­maan toi­sis­taan. Se ei kui­ten­kaan on­nis­tu­nut ko­vin hy­vin, mikä voi­daan näh­dä vie­lä 1900-lu­vun puo­lel­la.

Vie­lä 2000-lu­vul­la­kin on näh­tä­vis­sä ti­lo­ja, joi­den ta­lo­lu­ku viit­taa ai­kaan en­nen iso­ja­koa ja on edel­leen 1680-lu­vun ta­sol­la. Se mer­kin­nee, et­tei pa­lo­tur­val­li­suus ole pal­jol­ti muut­tu­nut. Ta­lo­lu­ku on pää­sään­töi­ses­ti kak­si ti­laa ky­läs­sä. Kol­mi­ta­loi­sia on lä­his­töl­lä vie­lä­kin Mas­kun Lem­poi­sis­sa ja Kar­va­tis­sa sekä Naan­ta­lin Li­von­saa­rel­la, Kai­nun ky­läs­sä.

Iso­ja­ko toi tul­les­saan ta­lon­po­jil­le pa­lo­tur­val­li­suut­ta ja mah­dol­li­suu­den omaan tont­tiin.

Va­kuu­tuk­sen tar­peel­li­suu­den ti­lan siir­ron li­säk­si ha­vait­si ai­na­kin Lou­hi­saa­ren Her­man Fle­ming. Hän omis­ti val­ta­o­san Man­nan ky­län ti­lois­ta vuon­na 1764. Ai­no­as­taan Ve­rä­jän­kor­van tila oli kruu­nun­maa­ta. Hän esit­ti­kin pa­lo­tur­val­li­suus­syis­tä ky­lä­ko­kouk­sel­le Ve­rä­jän­kor­van ti­lan siir­toa ran­nem­mas, ku­ten ky­sei­sen pöy­tä­kir­jan sivu ker­too. Täl­lä aloit­teel­la sai al­kun­sa Man­nan­ky­län ha­ja­si­joit­te­lu.

Muu ky­län ti­la­jär­jes­te­lys­tä ta­pah­tui vas­ta 1920-lu­vul­la. Täl­löin Kal­leis­ten ja mui­den ta­lo­jen ti­la­kes­kuk­set siir­ret­tiin ky­län ta­ka­mail­le, jos­sa ne tä­nä­kin päi­vä­nä si­jait­se­vat. Jär­jes­te­ly­jen jäl­keen syn­tyi ky­lään Sa­to­mä­en tila.

Var­si­nai­sia suur­pa­lo­ja, jois­sa tuli tu­ho­si ko­ko­nai­sia, ah­taas­ti ra­ken­net­tu­ja ky­lä­kes­kuk­sia, ta­pah­tui har­voin. Lä­his­töl­tä tun­ne­taan kak­si ky­lä­pa­loa, jot­ka ovat ol­leet tu­hoi­sia. Tu­hoi­sam­pi palo sat­tui Li­von­saa­ren Kai­nun ky­läs­sä polt­ta­en ti­he­äs­ti ra­ken­ne­tun ky­lä­kes­kuk­sen 1840-lu­vul­la ja toi­nen vä­häi­sem­pi 1830-lu­vun alus­sa Me­ri­mas­kun Kak­soi­sis­sa. Näi­den li­säk­si his­to­ria to­dis­taa lu­ke­mat­to­mia pie­nem­piä ta­pauk­sia, jois­sa pa­lo­a­pu on ol­lut tu­ke­mas­sa tu­hou­tu­neen ra­ken­nuk­sen uu­dis­ra­ken­ta­mis­ta.

Hy­vä­nä ja esi­mer­kil­li­se­nä voi­daan pi­tää Rau­duis­ten ra­ken­nus­si­joit­te­lua 1700-lu­vul­ta. Ky­län mo­lem­mat ta­lot oli­vat etääl­lä toi­sis­taan ja sau­na sekä rii­hi rin­ta­pel­to­jen ta­ka­na. Näin voi­tiin es­tää mah­dol­li­nen tu­len le­vi­ä­mi­nen ky­lä­kes­kuk­sen mui­hin ra­ken­nuk­siin.

Mark­ku Leh­to