Uudenlaista estolääkitystä, nirsevimabia, on käytetty vauvojen RS-virustaudin ehkäisyyn Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Estolääkitys aloitettiin viime vuoden lokakuussa.
Estolääkitys vähensi merkittävästi vauvojen joutumista sairaalahoitoon viruksen vuoksi.
– Pistokset aloitettiin tarjoamalla niitä elokuun ensimmäisen päivän jälkeen syntyneille vauvoille lastenneuvoloissa ja kaikille vastasyntyneille pian syntymän jälkeen sairaalassa. Lisäksi nirsevimabia annettiin tiettyihin riskiryhmiin kuuluville alle yksivuotiaille lapsille, Tyksin lasten ja nuorten infektiotautien osastonylilääkäri Ville Peltola kertoo.
RSV-epidemia alkoi tänä talvena melko myöhään, vasta helmikuussa. Epidemia päättyi toukokuussa.
– Tavallisesti RSV-epidemian aikana lasten vuodeosasto täyttyy alle kuuden kuukauden ikäisistä vauvoista, joiden hengitys on vaikeutunut. Tänä talvena tällaisia potilaita oli hyvin vähän. Sen sijaan isompia RSV-positiivisia lapsia hoidettiin sairaalassa tavanomaisia määriä. Tämä kuvastaa sitä, että epidemia oli yhtä voimakas kuin aiempina vuosina, mutta nirsevimabi suojasi pienimmät lapset, joilla vaikean taudin riski on suurin, Peltola sanoo.
RS-virus on maailmanlaajuisesti yleisin pienten lasten sairaalahoitoon johtava hengitystieinfektioiden aiheuttaja.