Liikkuminen perustuu tänä päivän individualismiin (yksilökeskeisyyteen).
Suurin syy on nelikulma työ, asuminen, kauppa ja liikkuminen, joka jaksottaa ihmisen joka päivästä elämää. Yhteiskuntamme on kuitenkin unohtanut meidät, jotka ovat työvoiman ulkopuolella, asuvat kaukana taajamista, kauppa on keskittynyt suurin yksiköihin ja joukkoliikenne on supistunut. Nyt ne yksilöt, joilla on mahdollisuus siirtyä paikasta A paikkaan B, ajattelevat tilannetta yksilökeskeisesti, ei miltä se muista tuntuu.
Ongelmaa ei tunnista lainkaan ns. suurilla kaupunkiseuduilla, koska siellä on kauppa ja joukkoliikenne lähellä. Syrjäseuduilta on lähtenyt kauppa keskustaajamiin ostovoiman perässä, eikä se vanha sanonta kaupan kannattavuudesta pidä enää paikkaansa joka paikassa. Syrjäseuduilta on joukkoliikenne supistunut, koska alueelta ei ole kannattavaa ylläpitää joukkoliikennettä. Käyttäjiä varmaan olisi, mutta ei kannattavasti. Eikä työmatkaliikennettä tarvita, koska työajat ovat muuttuneet, sekä individualismin kannalta yksin on paljon mukavampi kulkea.
Tällainen yksilökeskeisyys alkoi syntyä 70-luvulla. Tällöin muodostui maahamme keskiluokka, ”valkokaulusköyhälistö”. Tämä väki erottautui tavallisesta työväenluokasta myös kauppakäyttäytymisessä ja työmatkakäyttäytymisessä. Ei käytetty oman kulmakunnan kauppaa tai syrjäkylältä kulkevaa joukkoliikennettä. Valikoimat löytyivät työmatkalla marketista, eikä tarvinnut odotella joukkoliikennettä.
Näin jäi sinne syrjäseuduille asustelemaan ilman palveluita niin vanhukset, vammaiset ja myös ne, jotka elivät muiden palveluiden varassa.
Tässä pieni mutta selkeä esimerkki, millainen on yhteiskuntamme individualismi, joka sosiaalisen elämän vastakohta. Tämä suuntaus on jatkunut ja sen estäminen tai jarruttaminen vaati isoja muutoksia. On valitettavaa, ettei yksilökeskeisyydestä puhuta yhteiskunnassamme enempää.
Pertti Pokki
SDP V-S piirin vpj